"Ne olivat minun lempiruusuni", sanoi Rose iloisena.
"Minä muistin sen, ja siksi en antanutkaan niitä pois —."
Rose tuli toisesta huoneesta ja suuteli häntä:
"Niin, nyt minä olen valmis —."
* * * * *
He poikkesivat jonnekin saadakseen suuhunsa vähän teetä ja voileipää kiireeltään ja jäivät istumaan niin pitkäksi aikaa, että heidän oli juostava raitiotiepysäkille. Ja raitioliike oli pysähtynyt — kokonainen jono vaunuja seisoi liikkumattomina pitkin Stortinginkatua. He ottivat auton.
"Se on totta", sanoi Torkild heidän huristaessaan Tostrupin ohi. "Minä olen luvannut Betzylle kultaketjun hänen molemmille pikkutytöilleen —."
"Oletko —", ja Rose nauroi. "Minulta hän on tilannut heille kultaristit —."
"Betzy huolehtii omistaan —", sanoi Torkild, "ja Jumala siunatkoon
Betzyä siitä —."
"Ei, Torkild — anna minun olla — oletko hullu — keskellä Carl
Johania!"