"Etkö sinä sitten pidä äidistäsi?" kysyi Torkild hämmästyneenä.
Rose hymyili suvaitsevasti:
"Oletko sinä hullu? Kyllähän toki ymmärrät, että minä rakastan mammaa. En usko, että on ketään hänen veroistaan. Mutta hyvänen aika, minähän olen nyt todellisuudessa melkein aikuinen, ja kuitenkin on yhä aivan kuin hän makaisi hautomassa minua. Minä en saa hengittääkään noilta hänen siiviltään."
Torkildin täytyi nauraa, ja Rose nauroi myös.
"Niin — tiedätkö, mikä minusta on kauheaa? Se tietysti merkitsisi, että mamman silloin olisi täytynyt raataa vielä enemmän, niin että minun luonnollisesti täytyy olla siitä iloinen tavallani. Mutta mammalla olisi pitänyt olla liuta lapsia, näetkös. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla varaa elättää liuta lapsia. Ainakin mamman laisilla, jotka riippuvat niin kauheasti kiinni lapsissaan. Uh — nyt minusta tuntuu, niinkuin olisin olemassa vain sitä varten, että hänellä olisi jotakin minkä vuoksi elää. Enkä sitten mitään saa tehdä hänen puolestaan. En mitään — hän ei vaadi minulta kerrassaan mitään muuta, kuin että olen olemassa ja annan hänen palvoa ja hoitaa ja hallita itseäni. Toisinaan on niinkuin en voisi tuntea kuinka paljon pidän hänestä pohjaltani, kun en saa mitään tehdä. En edes kastella kukkia hänen puolestaan. En edes korjata itse omia vaatteitani. Jos teen sen hänen ollessaan konttorissa, niin moittii hän kotiin palattuaan ja sanoo minun tehneen sen hullusti. Toissapäivänä, kun hänen täytyi juosta takaisin heti kun olimme syöneet, otin minä ja pesin astiat, mutta tiedätkö mitä hän väitti? Että minä olin kolhaissut särön lasimaljaan, vaikka olen tuon särön nähnyt siinä kauemmin kuin viikon. Ja sitten hän sanoi, että se oli syynä, minkä vuoksi olin saanut nelosen matematiikassa — aivan niinkuin ei muutenkin olisi melkein tavallista, että saan siinä nelosen. Mutta hän tahtoo asiain olevan niin, että minä olen riippuvainen hänestä kaikessa.
"Toisinaan, kun alan puhua siitä, mitä tulen tekemään sitten kuin itse ansaitsen — että silloin menemme yhdessä teatteriin ja että otamme kotiin apulaisen, niin että voimme mennä kuuntelemaan yhdessä soittoa tultuamme konttorista päivälliselle ja niin edespäin — rupeaa hän itkemään sitä, ettei voi ostaa teatterilippuja minulle ja muuta sellaista. Minä en voi saada häntä käsittämään, etten minä ikävöi sitä, mitä hän ei voi minulle antaa, vaan ikävöin sitä, etten itse voi hankkia mitään hänelle tai itselleni. Minähän en kelpaa kerrassaan mihinkään."
"Olethan sinä hyvin näppärä koulussa — kielissä ja sellaisissa."
"Koulussa, niin", sanoi Rose nelitoistavuotiaan halveksumisella sitä kohtaan. "Minä vihaan koulua, ettäs sen tiedät. Jollemme olisi niin köyhiä, niin lopettaisin tuon typerän koulun huomispäivänä ja menisin oppiin jollekin puutarhurille. Niin, sen tekisin."
"Tahtoisitko sinä puutarhuriksi!" Torkild oli suunniltaan hämmästyksestä. "Et suinkaan tahtoisi tavalliseksi puutarhuriksi — sellaiseksi, jolla on likaiset kädet ja risaiset vaatteet." Ja hän lisäsi vakavasti: "Siihen et saisi koskaan lupaa äidiltäsi."
"Se saisi olla samantekevä", sanoi Rose nuorekkaan armottomana. "Kun olisin saanut oman puutarhani, niin tulisi hän kyllä siihen mieltymään. Mamma, joka rakastaa kukkia niin kovasti — ja pitää niin paljon vihanneksista ja hedelmistä. Minä vuokraisin jonkun noista vanhoista tiluksista kaupungin ulkopuolelta, ymmärrätkö, ja meillä olisi sellaiset isot vanhanaikaiset huoneet, joissa mamma voisi pitää niin paljon ruusuja ja pelargonioita kuin jaksaisi ja sittenkin jäisi vielä tilaa kääntyä. Ja minä saisin pitää kasoittain aikakauslehtiä ja minulla olisi puutarhakirjoja ja näytteitä ja luetteloita katseltavaksi iltaisin kaikkien mamman kirjojen sijasta. Ja käteni olisivat karkeat ja kuluneet — ei niinkuin mamman, jotka ovat kuluneet sellaisessa työssä, jota hän pohjaltaan vihaa, vaan minun käteni ja vaatteeni ja kaikki olisivat kuluneet minun omassa, omassa työssäni. Mutta siitä ei kuitenkaan voi mitään tulla, ymmärräthän", jatkoi hän huoahtaen vanhamaisen viisaasti. "Sillä minun pitäisi olla opissa monta vuotta, ja silloin minä en voisi auttaa mammaa. Ja minulla täytyisi olla rahoja päästäkseni alkuun."