"Etkö voi ymmärtää, että kun tuo bergenitär sen sanoi — niin minusta tuntui, että oli noloa — minusta tuntui, että oli vähän, en tiedä miksi sitä sanoisin — pitää esille asetettuna sellaisen miehen kuvaa, josta en välitä sen enempää, vain senvuoksi, että hänellä oli kauniit kasvot ja komea univormu —"
Jälleen Torkild hymyili:
"Siis kaikkien ystävättäriesi veljet rakastuvat sinuun —"
Rose näytti kiusautuneelta.
"Mutta Rose — eihän minua heitetä ulos, eihän — siksi että olen vain ystävättären veli — ja bergenitär kutsuu minua sieväksi pojaksi —"
Rose vastasi nopeasti, nostamatta katsettaan:
"Tiedäthän hyvin, Torkild, että minusta on aina tuntunut, että olin oikeastaan paljon enemmän sinun ystäväsi kuin Doriksen."
"Nuo ovat kauniita sanoja, Rose. Saanko suudella sinua kädelle niiden vahvistukseksi?"
Rose nosti päänsä ja katsoi häneen vähän epävarmana; ikäänkuin tahdottomasti hän laski kädet helmaansa. Torkild sanoi joutuisasti:
"Kuulehan, en tahdo kiusata sinua sillä, minkä tiedät. Minä sitoudun olemaan puhumatta siitä puoleen vuoteen. Tahdotko silloin olla yhdessä minun kanssani — ja olla panematta minua laatikkoon tai sulkematta minua niin sanoakseni albumiin vanhojen entisaikuisten valokuvien joukkoon —. Emmekö voi olla ystävykset niinkuin ennen vanhaankin — silloinkuin olimme lapsia ja aivan nuoria — kun äitisi eli —."