Rose ojensi hänelle kätensä ja katsoi häneen vakavana ja hämillään, kun hän kumartui ja suuteli sitä. Mutta Torkild nauroi ylimielisesti.
VI.
Torkild pysähtyi alhaalla jäällä ja odotti hiukan jännittyneenä Rosea. Tämänpäiväisellä vitilumella oli Rose suoriutunut mäistä, mutta hän kaatuisi varmaan viime painanteessa.
Rose tulla suhisti esiin kuusien välistä — lumipyryn keskellä, hän karasi sauvallaan minkä jaksoi. Ensimmäisen painanteen hän sivuutti hyvin, toisessa hän horjahti pahasti eteenpäin ja huitoi käsivarsillaan — kas niin, nyt hän kai kaatuisi nenälleen — ei — hänpä selviytyikin.
"No nyt sinä voit sanoa, että olet laskenut pystyssä Tryvandinmäet", sanoi Torkild.
"Niin, mutta kyllä tämä kerta taitaa jäädä ainoaksi", vastasi Rose alakuloisesti.
"Juuri noin sinun ei pidä uskoa — sinä kaadut vain siksi, kun koko ajan odotat kaatuvasi. Eikä pidä aina noin ratsastaa sauvallaan —."
"Niin", sanoi Rose mukautuvasti. Hän vastasi auliisti myöntäen kaikkeen mitä Torkild sanoi, kun he olivat yhdessä hiihtämässä, ja heitti kuperkeikkaa surematta vähimmänkin aiheen sattuessa.
He alkoivat hiihtää järven poikki.
"Hiihdä sinä jäljessä", sanoi Torkild. "Eikö se ole parempi —"