Mutta hiljaisuudessa hän paheksui tätä kiireestä kantapäähän, koko hänen olemustaan ja lörpötystään ja kaikkia hänen tekojansa.
Kaunis ei Betzy juuri ollut, mutta hän oli näköisä. Hänellä oli hiukan näppylöitä, ne näyttivät johtuvan ihon liiallisesta lihavuudesta, ja kasvot olivat niin pulleat, että silmät olivat ikäänkuin hiukan umpeenkasvaneet. Mutta nuo silmät hymyilivät aina, ja suu oli aivan pikkuruinen ja kerrassaan viehättävä, tukka vaaleankeltainen, hiukan rasvainen ja hapsottamaan taipuvainen, mutta sitä oli runsas määrä, lisättynä täytenutturoilla ja irtokiharoilla, ja hänellä oli pyöreä ja pullea, viehättävä pikku vartalo, hän tanssi hurmaavasti, liikkui suksilla varmasti kuin palkittu hiihtäjä, ja lisäksi hän oli neljästäkolmatta ikävuodestaan huolimatta seitsentoistavuotias kaikilta puheiltaan ja koko käytökseltään — ehkä mieleltäänkin, vaikka Torkild epäili sitä vähän. Hän epäili myöskin vähän, oliko Betzy varsin niin yksinkertainen ja viaton kuin oli olevinaan — se olisi ollut hiukan merkillistä siihen nähden, mitä kaikkea hän lörpötteli ja sitten päälle viserteli. "Hyvät ihmiset — oliko se sitten jotakin vaarallista — sanoinko minä jotakin hullua — hyi, te olette inhottavia —." Mutta hyvänen aika, olihan hän silti yhtä hauska, eihän hän jumalankiitos ollut hänen sisarensa tai mielitiettynsä —.
Ystävätär, Aagot, näytti myös politiikan vuoksi valitulta. Tosin Betzy oli joka tapauksessa kauhean kiltti Aagotille eikä koskaan halunnut lähteä mihinkään huvituksiin ilman että Aagot tuli mukaan. Mutta hän oli joka tapauksessa mainiona Betzyn etujen tehostajana. Ei silti, ettei Aagot olisi tanssinut vielä paremmin ja ollut yhtä näppärä suksilla. Mutta hän ei pannut kykyjään kerrassaan mihinkään käytäntöön — pienenä ja hentona ja kalpeana ja harvapuheisena hän seurasi Betzyä kuin tämän varjo. Väittipä Helsing vielä, että joka kerta kun Betzy rakastui, rakastui myöskin Aagot samaan kohteeseen, mutta vain Betzyn säestykseksi, hän ei koskaan toiminut omaan laskuunsa.
— "Mitä hiton haisevaa sinulla on päälläsi, Betzy?" huusi Helsing pöydän yli. "Hyi rakkari, mitä se on?"
"Sano, onko se totta — Torkild — onko se niin pahaa? Äiti sanoo sen olevan sellaista rumannaisen hajua, että en saa pitää sitä päälläni — minä sain sitä Larsenilta, kun hän tuli Pariisista, sillä on sellainen pitkä ranskalainen nimi, jota minä en osaa lausua. Torkild, onko se häijynnaisen hajua, haista?" Betzy pani kätensä Torkildin kasvoille.
"Hyi, sanon joka tapauksessa — se ei ole hyvää —."
* * * * *
Myöhemmin, kun Torkild meni keittiöön, oli Larsen siellä hihat käärittyinä ja pesi astioita. Torkildin nähdessään hän nauroi — pientä miellyttävää naurunhekotustaan.
"No mitä nyt?"
"Ei, ei mitään —."