"Mitä hittoa sinä virnuilet — minuako?"
"Ei, noita tyttöjä vain — on niin lystikästä, kun naiset ovat huonoissa väleissä pojan vuoksi —"
"Ei, kuules, nyt minä sanon niinkuin Betzy, että sinun ei pidä yrittää olla huvittava." Torkild vaikeni hetkeksi. "Jos tarkoitat, että Betzy koettaa ärsyttää Rosea, niin olkoon jukoliste minun puolestani —. Mutta hän näkee valitettavasti turhaa vaivaa."
"Haha. Liehittelepäs vain Betzyä, niin saat nähdä. Ainakin Rose piti hiton vähän siitä, että Betzy taputteli sinua —."
"Lorua", sanoi Torkild ja meni ulos vesisankoineen.
* * * * *
Lorua, toisteli hän itsekseen. Ei suinkaan asia niin hyvin ollut, että
Rose oli mustasukkainen Betzylle — vaikkei hän pitänytkään Betzyn
tuttavallisesta käytöksestä Torkildia kohtaan. — Muuten, saattoihan
Rose kyllä olla mustasukkainen, vaikkei ollutkaan häneen rakastunut —.
Ilma oli selvennyt — kalpea päivänpaistejuova lipui harjujen valkeita metsäaaltoja pitkin. Hän katsahti ylös — yksinäinen päivänsäde leikki valkoisissa viistoissa oksissa hänen yläpuolellaan, ja taivas sinersi heikosti korkeimmalta kohdaltaan, missä pilvipeite ikäänkuin suli ohueksi, ripsuiseksi harsoksi. Ympärillä metsässä putoili lunta kaiken aikaa oksilta pehmeästi tupsahdellen.
Suvesi myöskin hiukkasen. Silloin tällöin kuului joku pisara pudota norahtavan majankaton räystään alle.