"Aagot on reipas, uljas tyttö", sanoi Torkild. "Fjeld voi minun mielestäni olla iloinen, kun saa hänet —."
"No se on varma", sanoi Betzy huoaten päivänpaisteeseen. "Mutta herra nähköön, kuinka rakastunut se mies on ollut minuun, tiedätkö —."
"Nythän sinulla on Løkke. Ja te olette tulleet sinuiksi —" Torkild nauroi.
"Uh, niin, se poloinen kerjäsi sitä niin kovin —"
"No sehän on ymmärrettävää kyllä —"
"Aasi — hyi, kuinka häpeämätön sinä olet!" Betzy nauroi myös ja sitten tuuppasi häntä. Torkild seisoi vähän häntä alempana mäen rinteellä, ja kun hän horjahti, tarttui hän Betzyn käsivarteen. He menettivät kumpikin tasapainonsa ja vierivät yhdessä rysyssä alas.
He päätyivät jonnekin kirkkaaseen, pitkään ruohikkoon mäen alla, ja
Torkild makasi pitäen kiinni Betzystä, kummankin hiljaa nauraessa.
"Torkild — oletko sinä hullaantunut — päästä irti heti —."
Torkild suuteli häntä, mutta hän käänsi päänsä sivulle, niin että suudelma sattui kaulaan korvan alle.
"Oletko siivolla — sinä hävytön poika — sinä olet sitten kerrassa hävyttömin —."