Torkild pudotti käsistään mitä niissä oli ja jäi seisomaan silmänräpäykseksi. Sitten hän meni sisään ja heittäytyi kamarin vuoteelle.
Helsing kuori perunat. Torkild kuuli veitsen raaputuksen ja se ikäänkuin riipoi lievittävästi kivistäviä hermoja jossakin syvällä hänen sisässään. Ja hän mulskautti ne soikkoon, ja hän rämisytti hellan renkaita, ja hän pani siankyljykset tulelle, niin että ne rätisivät ja tunkivat paistinkäryään Torkildin sieraimiin asti. Mutta avonaisen ikkunan ulkopuolella humisivat kuuset, ja kimalainen lensi sisälle ja kopsahti kattoon. Torkild makasi liikkumatta tuijottaen kädet niskan takana.
Helsing tuli sisään ja seisoi hetken epävarmana.
"Tuota — tahdotko syödä nyt?"
"Tänä iltana —" Torkild vetäisi jalkansa koukkuun ja iski nyrkkinsä sängynreunaan. "Tänä iltana minä tahdon juoda itseni juovuksiin, tiedä se. Juoda itseni juovuksiin, ja vielä enemmänkin." Hän kääntyi kiivaasti poispäin. "Minä en jaksa —."
Helsing tuli hänen luokseen. Ja vitkastellen, arasti, hän laski kätensä hetkiseksi Torkildin käsivarrelle:
"No, poikani — ei pidä nyt ottaa sitä noin sydämelleen —."
* * * * *
Kuu nousi kuusenlatvojen yläpuolelle ja rastaat liversivät joka taholla metsässä, kun he palasivat kotiin.
"Menisimmekö karjamajan kautta?" kysyi Helsing.