"— Oi, minä olen ollut niin surullinen, niin surullinen monesti, Torkild, ettet voi aavistaakaan — minusta tuntui ettei ollut mitään tarkoitusta koko elämällä —.
"Sinusta minä pidän, Torkild. Eniten minä pidän sinusta. Niin, en todellisesti pidä kenestäkään paitsi sinusta. Mutta sinä et pidä minusta, näetkös —.
"Mutta ei sinun pidä luulla, että aion tuottaa Finnille pettymyksen. Minä tulen kyllä menestymään hyvin hänen kanssaan. Me menemme naimisiin jo syksyllä, ehkä joudun sittenkin naimisiin ennen Aagotia. Ja kun saan oman talouteni — olen päättänyt tulla hirveän näppäräksi, sen saat uskoa. Ja kun olen saanut joitakin, pikku lapsia itse ja niin edespäin, niin tiedän, että tulen kyllä olemaan tyytyväinen —."
He seisoivat vaiti hetken. Sitten Torkild veti Betzyn puoleensa ja suuteli häntä. Ja hänestä tuntui rajattoman surunvoittoiselta, että nyt, kun hän suuteli Betzyä viimeisen kerran, hän suuteli häntä ensi kerran siksi, että piti hänestä.
"On parasta kaikille, että teen näin, Torkild", kuiskasi Betzy.
"Pikku Betzy — oi pikku Betzy —"
Torkild polvistui äkkiä ovimatolle ja suuteli, Betzyn molempia käsiä.
"Sinä olet niin suloinen — minä pidän sinusta, Betzyni."
"Niin, mutta sinä et rakasta minua — vai rakastatko?"
Torkild pudisti päätään siinä polvillaan ja suuteli jälleen käsiä.