"Entä hänen leskensä", sanoi Torkild. "Onko hänkin tuolla haudattuna?"
"Ei, sehän tässä hullua onkin. Hän meni saman vuoden jouluna naimisiin erään vanhan trondhjemilaisen kalakauppiaan kanssa. Mutta jäätyään leskeksi hänestä laittoi hän tämän muistokiven ensimmäisen miehensä haudalle. Sitähän nyt voisi selittää yhdellä jos toisellakin tavalla —. Mutta minä kuvittelin mielessäni, että minä olin ollut hänen morsiamensa —."
"Niin silloin kai olisi käynyt niinkuin laulussa sanotaan: kuukauden kuluttua hän multaan peitettiin?"
"Sen voit ymmärtää", sanoi Rose ja naurahti.
"Luulin muuten", sanoi Torkild hetken perästä, "— sinähän sanoit siihen aikaan — vihaavasi haaveita ja kuvitelmia ja sen sellaista —."
"Niin", sanoi Rose lyhyeen ja lopettavasti. Mutta hän lisäsi hetken jälkeen: "Toisten haaveita, näetkös. Kun mamma tahtoi tunkea omia kuvitelmiaan minun elämääni."
He kävelivät verkalleen Ullevoldin tietä ylöspäin.
"Mihin aikaan matkustat huomenna?" kysyi Rose.
"En tiedä oikein. Juniahan menee pitkin päivää —"
"Minä tulen asemalle saattamaan sinua", sanoi Rose.