"Torkild — tiedäthän, etten toivo takaisin siihen vanhaan."
"Tiedän sen. Olet sanonut, että toivot jotakin ihan uutta elämääsi. Jotakin, joka voisi vallata sinut niin kokonaan ja täydelleen, että unohtaisit kaiken vanhan. Kaiken. Ja kaikki."
"Toivotko minulle sitten sitä, sinä?"
"Kyllä, minä toivon sitä. Sillä sinä et saa muuten rauhaa."
Rose istui vaiti hetkisen.
"Entä sinä?" kuiskasi hän hyvin hiljaa.
"Minäkö? Minulla on joka tapauksessa ollut jotakin — olen tuntenut jotakin — jota ilman en olisi tahtonut olla — jota en toivo olemattomaksi mistään hinnasta. — Eihän kukaties voi odottaakaan saavansa enempää. — Olen nauttinut aikani, ja sen nautinnon makua en koskaan kadota —."
"Torkild", sanoi Rose hiljaa. "Joko sinä olet alistuneempi kuin miksi minä koskaan voin tulla. Tahi sinä olet ylpeämpi kuin voin ymmärtää —."
"Ehkä joku tulee ja opettaa sinut ymmärtämään sen" sanoi Torkild hiljaa.
Rose istui hiljaa jonkun aikaa.