"Ellet sinä voi ottaa vastaan rippiäni", sanoi Kristiina "niin voit kai antaa minun puhua kanssasi ja kysyä neuvoasi asiassa, joka painaa tuntoani."
Munkki katseli ympärilleen. Kirkko oli tällä hetkellä tyhjä. Silloin hän kävi istumaan eräälle nurkassa olevalle arkulle: "sinun tulee muistaa, etten minä voi antaa synninpäästöä, mutta tahdon koettaa neuvoa sinua ja olen vaikeneva yhtä tarkoin kuin jos olisit sanonut asiasi minulle ripissä."
Kristiina nousi seisomaan hänen eteensä ja lausui:
"Asiani olisi, etten voi mennä Simon Darrelle vaimoksi."
"Tiedät, etten minä voi neuvoa sinua tässä asiassa toisin kuin oma priorisi neuvoisi", sanoi veli Edvin. "Tottelemattomilta lapsilta Jumala kieltää onnen, ja sinun isäsi on katsonut parastasi, ymmärräthän sen."
"En tiedä, mikä neuvosi on oleva, kun olet kuullut minut loppuun", vastasi Kristiina. "Niin on asia nyt, että Simon on liian hyvä kaluamaan vartta, josta toinen mies on katkaissut kukan."
Hän katsoi munkkia suoraan silmiin. Mutta kohdatessaan hänen katseensa ja nähdessään, miten nuo kuivettuneet, ryppyiset, iäkkäät kasvot muuttuivat, hänet valtasi suru ja kauhistus — oli kuin hänessä itsessään olisi murtunut jotain, kyyneleet syöksähtivät esiin ja hän tahtoi viskautua maahan. Mutta Edvin esti hänet kiihkeästi siitä.
"Ei, ei, istu minun viereeni tähän arkulle — minä en voi ripittää sinua —" hän siirtyi sivuun ja teki tilaa Kristiinalle.
"Muistatko sen aamun, Kristiina, jolloin näin sinut ensi kerran Hamarin kirkon portaissa —. Kuulin kerran ulkomailla ollessani munkista, joka ei voinut uskoa, että Jumala rakastaa meitä kaikkia kurjia syntisiä. — Silloin tuli enkeli hänen luokseen, kosketti hänen silmiään, ja hän näki meren pohjalla kiven, ja sen kiven alla asui sokea, valkoinen, alaston eläin, ja hän katsoi sitä niin kauan, että se kävi hänelle rakkaaksi, siksi että se oli niin pieni ja avuton. Ja nähdessäni sinun silloin istuvan niin pienenä ja avutonna tuon suuren kivikirkon sisässä minä ajattelin, että oli luonnollista, että Jumala rakasti sellaisia kuin sinä; olit niin kaunis ja puhdas, ja kuitenkin tarvitsit apua. Ja minusta tuntui kuin olisin nähnyt koko kirkon kaikkineen ja sinut sen sisällä, Jumalan kämmeneltä —"
Kristiina sanoi hiljaa: