"Olemme liittyneet toisiimme pyhällä valalla — ja minä olen kuullut, että tuollainen yhteispäätös pyhittää liittomme Jumalan edessä yhtä hyvin kuin jos vanhempamme olisivat antaneet meidät toisillemme."
Mutta munkki vastasi huolestuneena:
"Huomaan, Kristiina, että joku, joka ei tunne asiaa perinpohjin, on puhunut teille kanoonisesta oikeudesta. Sinä et ollut oikeutettu vannomaan itseäsi tuolle miehelle tekemättä syntiä vanhempiasi vastaan; Jumala on asettanut heidät ylitsesi, ennenkuin tapasit hänet. Ja eikö se ole suru ja häpeä hänenkin sukulaisilleen, jos nämä saavat kuulla hänen houkutelleen itselleen sellaisen miehen tyttären, joka on kantanut kilpensä kunnialla ikänsä kaiken… olit jo kihlattukin. Huomaan sinun ajattelevan, ettet ole niin kovin pahasti rikkonut — mutta et uskalla tunnustaa tätä omalle papillesi. Ja jos luulet olevasi naimisissa tuon miehen kanssa, miksi siis et ole pukenut yllesi aivinahuntua, vaan kuljet edelleen hajalla hiuksin nuorten tyttöjen parissa, joiden kanssa sinulla ei ole enää paljoakaan yhteistä — sillä varmaankin sinun ajatuksesi liikkuvat tätä nykyä toisissa asioissa kuin heidän?"
"En tiedä heidän ajatuksiaan", vastasi Kristiina väsyneesti. "On totta, että kaikki minun ajatukseni liikkuvat miehessä, jota ikävöin. Ellen ajattelisi isää ja äitiä, sitoisin tukkani sykerölle vielä tänä päivänä — enkä välittäisi, vaikka saisin jalkavaimon nimen, kunhan joutuisin hänen nimiinsä."
"Tiedätkö aikooko tuo mies toimia siten sinua kohtaan, että kerran voit joutua hänen nimiinsä kunnialla", tiedusti veli Edvin.
Silloin Kristiina kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut hänen ja Erlend Nikulauksenpojan välillä. Ja puhuessaan hän ei näyttänyt hetkeäkään epäilleen asian onnellista loppua.
"Etkö sinä ymmärrä, veli Edvin", hän jatkoi, "ettemme mahtaneet sille mitään. Totta totisesti, jos kohtaisin hänet kirkon edustalla lähdettyäni sinun luotasi, seuraisin häntä, jos hän pyytäisi minua. — Ymmärräthän minun nyt tietävän, että maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka ovat tehneet syntiä, kuin me —. Silloin kun olin kotona, en voinut ymmärtää, että mikään voisi saada sellaisen vallan ihmisen yli, että tämä saattaisi unohtaa synnin pelon, mutta nyt olen nähnyt, että ellei ihminen saata sovittaa sitä, mitä hän rikkoo halussa tai vihassa, on taivas jäävä tyhjäksi. — Itsestäsikin kerrotaan, että olet lyönyt vihassa erästä miestä —"
"Se on totta", vastasi munkki, "ja saan kiittää ainoastaan Jumalan armoa siitä, ettei minun tarvitse kantaa murhaajan nimeä. Siitä on kauan — olin nuorukainen silloin enkä jaksanut sietää sitä vääryyttä, jota piispa tahtoi harjoittaa meitä köyhiä veljiä kohtaan. Haakon-kuningas — hän oli herttua siihen aikaan — oli antanut paikan kirkollemme, mutta olimme niin köyhät, että meidän täytyi omin käsin rakentaa kirkkomme — muutamien työmiesten avulla, jotka auttoivat meitä enemmän taivaasta tulevan palkan laskuun kuin sen, mitä me voimme heille maksaa. Ehkä se oli ylpeyttä, että me kerjäläismunkit tahdoimme rakentaa kirkkomme niin kauniiksi — mutta me olimme niin iloiset kuin lapset leikkipaikallansa ja veisasimme ylistysvirsiä kalkuttaessamme ja muuratessamme ja aherrellessamme. Veli Ranulv, Jumala siunatkoon häntä, oli rakennusmestarimme, hän oli taitava valumestari, ja oli saanut monet tietonsa ja taitonsa suoraan Jumalan kädestä. Minä harjoitin kivenhakkausta siihen aikaan, olin saanut valmiiksi kuvataulun Pyhästä Klarasta, jonka enkelit veivät Pyhän Fransiskuksen kirkkoon joulumessua kuulemaan — se oli kaunis, iloitsimme siitä kaikki — silloin nuo paholaisen konnat hajoittivat muurimme, ja kiviä putosi alas ja minun kuvani särkyivät — ja minä huimasin yhtä vasaralla, en mahtanut sille mitään —"
"Niin, sinä hymyilet nyt, Kristiina. Mutta etkö ymmärrä, että sinun laitasi on huono, kun tahdot mieluummin puolustautua toisten ihmisten virheillä kuin kuulla hurskaiden vaelluksesta, sellaisten, jotka voisivat olla sinulle esikuvaksi —?"
"Ei ole helppo neuvoa sinua", hän sanoi vielä Kristiinan tehdessä lähtöä. "Sillä jos tekisit niin kuin oikeus vaatii, tuottaisit surua vanhemmillesi ja häpeää koko suvullesi. Mutta koeta saada puretuksi Simon Andreksenpojalle annettu sana — odota kärsivällisesti osaa, jonka Jumala on määrännyt sinulle, harjoita katumusta parhaan kykysi mukaan — äläkä anna tuon Erlendin houkutella itseäsi uudelleen syntiin, vaan pyydä tätä hartaasti sopimaan sukusi ja Jumalan kanssa —."