"Synninpäästöä en voi antaa", sanoi veli Edvin heidän erotessaan. "Mutta rukoilla tahdon koko sielustani —"
Sitten hän laski vanhat, kuihtuneet sormensa Kristiinan otsalle ja rukoili siunauksen ja rauhan rukouksen hänen suojakseen erotessa.
VI.
Jälkeenpäin ei Kristiina muistanut lähimainkaan kaikkea mitä veli Edvin oli hänelle sanonut. Mutta hän lähti tämän luota mielessä ihmeellinen kirkkaus ja rauha.
Hän oli aikaisemmin taistellut epäselvää, salaista pelkoa vastaan ja koettanut uskotella itselleen, ettei hän ollut tehnyt kovin pahaa syntiä. Nyt hän käsitti Edvinin osoittaneen selvästi, että kyllä se oli ollut synti; semmoinen ja semmoinen oli hänen syntinsä ja hänen täytyi ottaa se kannettavakseen ja koettaa kantaa se kärsivällisesti ja kauniisti. Hän koetti ajatella Erlendiä ilman kärsimättömyyttä — vaikkei tämä antanut itsestään mitään tietoa ja vaikka Kristiinan täytyi jäädä vaille tämän hyväilyjä. Hänen täytyi olla vaan edelleenkin uskollinen ja ajatella häntä lempeydellä. Kristiina ajatteli vanhempiaan ja päätti korvata heille kaiken heidän rakkautensa, kun nämä ensin olivat voittaneet surun, jonka hän oli tuottava heille rikkoessaan välit Dyfrin-suvun kanssa. Ja melkein eniten kaikesta hän ajatteli niitä veli Edvinin sanoja, ettei hänen tullut etsiä puolustusta toisten virheistä; hän tunsi tulevansa nöyräksi ja hyväksi ja huomasi pian, miten helppo hänen oli saavuttaa ihmisten ystävyys. Silloin hän paikalla ajatteli tyyntyen, ettei ollut sentään kovin vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa — ja sitten hänestä tuntui, ettei hänen ja Erlendin asiakaan kukaties ollut niin mahdoton perillesaattaa.
Siihen päivään asti, jolloin hän oli antanut sanansa Erlendille, oli hän koettanut aina tehdä sitä, mikä oli hyvää ja oikein — mutta hän oli tehnyt kaiken toisten sanalla. Nyt hän tunsi varttuneensa neidosta naiseksi. Se merkitsi enemmän kuin ne kuumat, salaiset rakkaudenosoitukset, joita hän oli ottanut vastaan ja antanut; eikä se ollut sitäkään ainoastaan, että hän oli siirtynyt isänsä vallan alta Erlendin tahdon alle. Edvin oli laskenut hänen kannettavakseen sen taakan, että hänen nyt oli itse vastattava elämästään ja myöskin Erlendin elämästä. Ja hän otti kantaakseen sen kauniisti ja nurkumatta. Näin hän sitten liikkui nunnien parissa joulupyhät; palveluksen ja ilon ja rauhan henki sai hänet tosin tuntemaan vajavaisuutensa, mutta hän lohduttautui sillä, että pian oli tuleva aika, jolloin hän oli näyttävä, mihin pystyi.
* * * * *
Mutta toisena uudenvuoden päivänä tuli herra Anders Darre odottamatta vaimoineen ja lapsineen luostariin. Nämä tahtoivat viettää loput joulusta ystävien ja sukulaisten luona kaupungissa ja ilmoittivat nyt tahtovansa ottaa Kristiinan luokseen majapaikkaan muutamaksi päiväksi.
"Ajattelin, rakas tyttäreni", sanoi Angerd-rouva, "että mielelläsi näkisit jo muita ihmisiä."
* * * * *