"Sellaiselle ei itse mahda mitään", sanoi Kristiina kiihkeästi.
"Mahtaa kyllä. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin toki, etten tahdo loukata Dyfriniläisiä naittamalla sinut toiselle heti kun olet kääntänyt selkäsi Simonille — kaikista vähimmin sellaiselle miehelle, joka voisi näyttää arvokkaammalta tai rikkaammalta kuin he. — Toivon sinun nyt sanovan, kuka tuo mies on", sanoi Lauritsa kotvan vaiettuaan.
Kristiina rutisti käsiään ja hengitti raskaasti. Sitten hän lausui hyvin vitkaan:
"En voi sanoa, isä. Vaan ellen minä saa tuota miestä, voit viedä minut luostariin ja jättää sinne ainiaaksi — en luule silloin eläväni kauan. Mutta minun ei olisi sovelias ilmoittaa hänen nimeänsä ennenkuin tiedän, tahtooko hän minut yhtä varmasti kuin minä tahdon hänet. Sinä — sinä et saa pakottaa minua sanomaan kuka hän on, — et ennen kuin tulee ilmi, aikooko — aikooko hän pyytää minua sinulta sukulaistensa suostumuksella."
Lauritsa oli kauan vaiti. Hän ei voinut muuta kuin hyväksyä tyttären tavan katsoa asiaa; sitten hän lopuksi virkkoi:
"Olkoon siis niin. On luonnollista, että mieluimmin jätät mainitsematta hänen nimensä siihen asti kuin tiedät, mitä hän aikoo tehdä."
"Mene nyt sänkyyn, Kristiina", hän sanoi vähän ajan kuluttua. Hän tuli tämän luokse ja suuteli häntä:
"Olet tuottanut minulle paljon surua ja mielipahaa tuumallasi, tyttäreni — mutta tiedät minun aina tarkoittavan sinun parastasi — Jumala paratkoon, niinhän se lienee, teitpä mitä tahansa hän ja hänen lempeä äitinsä auttakoot meitä, että tämä kääntyisi parhain päin."
Levolle laskeuduttuaan luuli Lauritsa kuulevansa toiselta seinältä, missä tytär makasi, heikkoa itkua. Mutta hän oli nukkuvinaan. Hänellä ei ollut sydäntä sanoa, että hän pelkäsi jälleen kaivettavan esiin vanhat puheet Kristiinasta ja Arnesta ja Benteinistä, ja hänen mieltään painoi raskaasti se seikka, ettei hän voinut tehdä paljoakaan, estääkseen lapsen hyvää mainetta tulemasta tahratuksi selkänsä takana. Ja pahinta oli, että hän katsoi Kristiinan aiheuttaneen sen suureksi osaksi omalla ajattelemattomuudellaan.