"Menkää te kotiin", sanoi äiti pienemmille. Hän kävi istumaan hirrelle, joka oli maassa, ja veti Kristiinan viereensä.
"Tiedät varsin hyvin", hän jatkoi, "että aina on pidetty sievänä ja sopivana, ettei mies puhu morsiamelleen liian paljon rakkaudesta — tai istu hänen kanssaan kahden ja osoita kovin suurta kiihkoa —"
"Hohoo", sanoi Kristiina, "eivätköhän nuoret, jotka rakastavat toisiaan, joskus voisi sattua unohtamaan, mitä vanhat pitävät sopivana."
"Varo itseäsi, Kristiina", sanoi äiti, "ettet sinä milloinkaan unohtaisi sitä." Hän oli hetken ääneti. "Taitaa olla siten, että isäsi pelkää sinun mielistyneen mieheen, jolle hän ei tahdo sinua antaa."
"Mitä setäni on sanonut", kysyi Kristiina tovin kuluttua.
"Ei enempää", sanoi äiti, "kuin että Erlendillä, Husabyn herralla, on korkeampi suku kuin maine. Hän kuuluu pyytäneen Aasmundia puhumaan puolestaan Lauritsalle. Isäsi ei tullut iloiseksi siitä."
Mutta Kristiinan kasvot alkoivat loistaa. Erlend oli puhunut hänen sedällensä. Ja hän kun oli surrut niin sitä, ettei tämä ollut antanut itsestään tietoa.
Silloin virkkoi äiti jälleen:
"Sitten kertoi Aasmund kuulleensa sellaista, että hän olisi kuljeksinut nunnaluostarin ympärillä ja että sinä olisit tullut häntä tapailemaan aitojen varsille."
"Entä sitten", kysyi Kristiina.