"Tahdoin vain sanoa — että toivon sinulle sellaista miestä, jota voit rakastaa. Mutta silloin sinun on oltava ymmärtäväinen — eikä annettava Lauritsan saada sitä ajatusta, että olet valinnut itsellesi onnettoman kumppalin, sellaisen, joka ei piittaa naisen rauhasta ja kunniasta. Sellaiselle hän ei ole antava sinua — ei edes päästääkseen sinut julkisesta häpeästä. Silloin on Lauritsa mieluummin antava raudan ratkaista hänen ja sen miehen välit, joka olisi pilannut elämäsi —."
Näin puhuttuaan äiti nousi ja jätti hänet.
II.
Bartolomeuksen-messun päivänä, 24:nä elokuuta, juhlittiin autuaasti kuolleen Haakon-kuninkaan tyttärenpojan valtaan-nousua Haugan käräjillä. Niitä miehiä, jotka lähetettiin sinne pohjoisesta Gudbrannin laaksosta, oli myös Lauritsa Bjørgulfinpoika. Hän kuului kuninkaan väkeen nuoruudestaan saakka, mutta oli koko täällä olonsa aikana harvoin joutunut tekemisiin henkivartion kanssa, eikä ollut milloinkaan koettanut hyötyä siitä korkeasta maineesta, jonka hän oli saavuttanut sotaretkellä Eirik-herttuaa vastaan. Ei hän ollut aikonut nytkään lähteä kuninkaankäräjille, mutta ei voinut kieltäytyä. Pohjoislaakson neuvosmiehille oli annettu tehtäväksi koettaa saada ostetuksi viljaa etelämmiltä seuduilta sekä lähettää se laivoilla Raumsdalin laaksoon.
Ihmiset odottivat tulevaa talvea toivoa vailla, pelon vallassa. Sekin oli talonpojista paha, että Norjan kuninkaaksi taaskin oli tuleva lapsi. Vanha kansa muisti ajan, jolloin Maunu-kuningas kuoli ja tämän lapset olivat jääneet pieniksi, ja Sira Eirik sanoi:
"'Væ terræ, ubi puer rex est.' Se on kansankielellä että 'siinä talossa eivät rotat suo yörauhaa, missä kissa on penikka.'"
Ragnfrid Ivarin tytär johti taloa miesten ollessa poissa, ja Kristiinalle ja hänelle oli hyvä, että molemmilla oli työtä korvia myöten. Koko paikkakunta oli tunturilla jäkälää ja petäjänkuorta keräämässä, sillä heinää oli tullut vähän eikä olkia senkään vertaa, ja lehdeksetkin, jotka oli taitettu Juhananmessun jälkeen, olivat kellahtaneita ja huonoja. Ristinmessunpäivänä, Sira Eirikin kantaessa ristiinnaulitun kuvaa tiluksia pitkin, oli kulkueessa monta, jotka itkien rukoilivat Jumalaa armahtamaan ihmisiä ja karjaa.
Viikkoa jälkeen Ristinmessun palasi Lauritsa Bjørgulfinpoika käräjillä.
Oli jo paljon yli maatapanoajan Rangfridin yhä istuessa kutomatuvassa. Hänellä oli niin ylettömästi puuhaa päivällä, että hän usein sai istua myöhään yöhön kangaspuiden ja ompelun ääressä. Ragnfrid viihtyikin hyvin tuossa huoneessa. Sen tiedettiin olevan kartanon vanhimman tuvan, sitä kutsuttiin rähjäksi ja ihmiset kertoivat sen seisoneen siinä pakanuuden ajoista asti. Kristiina ja Astrid-niminen palvelustyttö olivat Ragnfridin kanssa ja istuivat kehräämässä lieden luona.
He olivat istuneet ääneti ja unisina jonkun aikaa, kun kuulivat hevosenjalan kopsetta — joku ajoi kovaa vauhtia pihaan. Astrid meni eteiseen ja kurkisti ulos — sekä palasi samassa takaisin Lauritsa Bjørgulfinpojan kanssa.