"Arvaathan, etten minä vastustaisi tahtoasi, jos suinkin saattaisin uskoa siitä olevan hyötyä sinulle."
"Mitä sanomia olette kuullut tällä matkallanne, isä?" kysyi Kristiina kirkkaalla äänellä.
"Erlend Nikulauksenpoika ja hänen sukulaisensa Munan Baardinpoika tulivat puheilleni Tunsbergissa", vastasi Lauritsa. "Munan-herra pyysi sinua Erlendille ja minä sanoin ei."
Kristiina seisoi hetken aikaa raskaasti hengittäen.
"Miksi ette tahdo antaa minua Erlend Nikulauksenpojalle", hän kysyi.
"En tiedä paljonko sinä tiedät miehestä, jonka haluat herraksesi", sanoi Lauritsa. "Ellet itse arvaa syytä, käy sinun vaikeaksi kuulla se minun suustani."
"Senkö vuoksi, että hän on ollut lainsuojaton ja kirkonkirouksessa?" kysyi Kristiina taas.
"Tiedätkö mikä sai Haakon-kuninkaan ajamaan likeisen sukulaisensa luotaan — että tämä lopulta joutui kirkonkiroukseen uppiniskaisuudesta arkkipiispan käskyä vastaan — ja ettei hän lähtenyt maasta yksin?"
"Tiedän", vastasi Kristiina. Hänen puheensa alkoi takerrella. "Tiedän myös, että hän oli kahdeksantoista vuoden vanha tutustuessaan tuohon — jalkavaimoonsa."
"Saman ikäinen olin minäkin naimisiin joutuessani", vastasi Lauritsa. "Siihen aikaan kun minä olin nuori, katsottiin miehen kahdeksantoista ikäisenä voivan vastata itsestään ja pystyvän ohjaamaan omia ja toisten asioita."