Kristiina seisoi hiljaa.
"Kutsuit jalkavaimoksi tuota vaimoa, jonka kanssa hän on elänyt kymmenen vuotta, siittäen maailmaan lapsia", sanoi Lauritsa vähän ajan kuluttua. "Enpä iloitsisi, jos jonakin päivänä joutuisin lähettämään tyttäreni kotoa sellaisen miehen matkassa, joka on elänyt julkisessa haureudessa vuodesta vuoteen ennen naimistansa. Mutta se ei ole haureutta sinun mielestäsi."
"Ette tuominnut noin ankarasti Aashild-rouvaa ja Bjørnia", sanoi Kristiina hiljaisesti.
"En sittenkään soisi näkeväni meidän joutuvan sivulangoiksi heidän kanssaan", vastasi Lauritsa.
"Isä", sanoi nyt Kristiina, "oletteko te sitten ollut niin synnitön koko elämänne, että tohditte tuomita Erlendiä noin ankarasti? —"
"Jumala tietää", vastasi Lauritsa tuikeasti, "etten tuomitse ketään miestä pahemmaksi syntiseksi hänen edessään kuin itseäni. Mutta eihän sovi ajatella siten, että minun olisi naitettava tyttäreni kelle miehelle tahansa, joka haluaa pyytää häntä, vain siksi, että me jokainen tarvitsemme Jumalan armoa."
"Tiedätte, etten minä tarkoittanut noin", sanoi Kristiina kiivastuen. "Isä — äiti — olettehan tekin olleet nuoria kerran — ettekö muista sen vertaa entisestä, ettei ole helppo varjella itseään synniltä, jonka rakkaus synnyttää —"
Lauritsa kävi tulipunaiseksi. "En", sanoi hän lyhyesti.
"Silloin ette myös tiedä, mitä teette", huusi Kristiina epätoivon vallassa, "jos erotatte Erlend Nikulauksenpojan minusta!"
Lauritsa istui jälleen penkille.