Kristiina nukkui kun Martein-herra, se oli papin nimi, tuli ulos ja nykäisi häntä. Kirkosta kuului mitä ihaninta laulua ja kappelissa paloi kynttilöitä alttarilla. Pappi teki merkin, että hänen tuli polvistua isän viereen, ja sitten hän otti alttaripöydältä pienen kultaisen lippaan. Hän kuiskasi Kristiinalle, että siinä oli tilkku Pyhän Tuomas Kanteborgilaisen veristä viittaa ja osoitti pyhimyksen kuvaa, että Kristiina voisi painaa huulensa sen jalkoja vasten.
Pyhät säveleet virtasivat kirkosta heidän tullessaan alas; Martein-herra sanoi urkumestarin siellä opettavan koulupojille laulua; mutta heillä ei ollut aikaa jäädä sitä kuuntelemaan, sillä isällä oli nälkä; hän oli paastonnut synnintunnustuksen edellä. Heidän piti nyt mennä kaniikkikoulun vierastupaan einestämään.
Ulkona kultasi aamuaurinko Mjøsin takaisia äyräitä ja kaikki lakastuneet koivulehdot paistoivat kuin kultakentät mustansinisten metsien keskellä. Järvellä läikkyi iloisia lakkapäitä. Kävi kylmä ja navakka tuuli, ja kirjavat lehdet lentelivät alas kuuraiselle rinteelle.
Piispankartanon ja ristiveljien talon välistä ajaa karautti ratsastusjoukko. Lauritsa astui syrjään ja kumarsi niin syvään toinen käsi rinnan päällä, että lakki melkein tapasi maata; siitä Kristiina ymmärsi, että turkkiin puettu herra varmaan oli itse piispa, ja hän niiasi maahan asti.
Piispa pysäytti hevosensa ja vastasi tervehdykseen, viittasi Lauritsan luokseen ja puhui hänen kanssaan tuokion aikaa. Vähän ajan kuluttua Lauritsa palasi papin ja Kristiinan luo ja virkkoi:
"Nyt minut kutsuttiin syömään piispankartanoon — luuletteko, Martein-herra, että joku teidän miehistänne joutaisi saattamaan tämän pikku piikaseni kotiin Fartein-mestarin taloon ja viemään sanan miehilleni, että Halvdan tulisi tänne Guldsveinenin kera puolenpäivän aikaan?"
Pappi vastasi, että se kyllä kävi päinsä. Silloin astui sama paljasjalkainen munkki, joka oli puhutellut Kristiinaa tornirappusilla, esiin tervehtien:
"Meidän vierastuvassamme on muudan mies, jolla on itselläänkin asiaa mestarille, hän voi viedä sinne sanasi, Lauritsa Bjørgulfinpoika, ja tyttäresi pääsee joko hänen seurassaan sinne tai voi olla luostarissa sillä aikaa kuin sinä olet poissa. Minä toimitan hänelle ruokaa."
Lauritsa kiitti, "vaikka olikin vaikea vaivata veli Edviniä lapsen tähden —"
"Veli Edvin kokoaa luokseen kaikki lapset mitä saa", sanoi Martein-herra naurusuulla. "Siinä hänellä onkin saarnankuulijoita —"