Siihen Aashild-rouva ei enää vastannut mitään, vaan meni.
Kristiina oli asettanut vadin tuvan pöydälle ja tuonut olutta kellarista. Hän istui penkillä suorana kuin kynttilä ja tyynenä kasvoiltansa, mutta ei syönyt. Ei ollut toisillakaan liian hyvä ruokahalu, Bjørnillä enempää kuin Erlendin miehilläkään. Ainoastaan sille miehelle, joka oli tullut Elinen kanssa, sekä Bjørnin apumiehelle maistui ruoka. Aashild-rouva istuutui ja koetti syödä puuroa. Kukaan ei puhunut.
Pitkän ajan kuluttua tuli Eline Ormintytär yksin sisään. Aashild-rouva tarjosi hänelle paikan itsensä ja Kristiinan välissä; Eline kävi istumaan ja söi vähän aikaa. Silloin tällöin näkyi hänen huulillaan peitetyn hymyn jälki ja hän silmäsi Kristiinaa.
* * * * *
Hetken kuluttua lähti Aashild-rouva kotaan käymään.
Tuli oli melkein sammunut. Erlend istui kolmijalalla sen vieressä, kumarassa ja pää käsien varassa.
Aashild-rouva meni hänen luokseen ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
"Jumala armahtakoon, Erlend, miten sinä olet sotkenut asiasi —!"
Erlend katsoi ylös, hänen kasvonsa olivat juomuiset surkeudesta.
"Hän kantaa lasta", hän sanoi sulkien silmänsä.