Silloin vastasi Kristiina, ja hänen äänensä oli viiltävä ja villi:
"Me juomme toistemme onneksi, me kaksi jalkavaimoasi —"
Erlend tarttui hänen ranteeseensa ja väänsi hänen kädestään sarven. "Ole vaiti", sanoi hän tuikeasti. "Sinä et saa juoda hänen kanssaan."
"Minkätähden en", sanoi Kristiina äskeisellä äänellä. "Hän oli yhtä neitseellinen kuin minä sinun vietellessäsi hänet —"
"Sen hän on sanonut niin usein, että taitaa lopulta uskoa sen itse", sanoi Erlend. "Muistatko, miten lähetit minut Sigurdin puheille tuon lorun kera, ja hän näytti toteen, että hän jo ennen oli tavannut sinut toisen miehen kainalossa."
Kalpeana inhosta kääntyi Kristiina poispäin. Eline oli tullut tummanpunaiseksi, sitten hän sanoi uhmaavasti:
"Ei hän silti spitaaliseksi tule, vaikka juokin kanssani."
Erlend kääntyi vihaisena Elineä kohti — ja äkkiä hänen kasvonsa venähtivät pitkiksi ja jäykistyivät:
"Jeesus!" pääsi hänen suustaan kuulumattomasti. Hän tarttui Elineä käsivarteen.
"Juo siis hänen onnekseen", sanoi hän käskevästi ja vapisten. "Juo ensin itse, sitten hän on juova perästäsi."