Bjørn-herra päästi Kristiinan. Hän meni ruumiin ääreen, nosti sen siihen sänkyyn, missä Eline oli nukkunut yöllä, ja käänsi sen kasvot seinään päin; sitten hän veti peitteen hyvästi sen yli.
"Voit lähettää Jonin ja sen miehen, jota et tunne, kotiin Husabyhyn viemään sellaista sanaa, että Eline palaa matkassasi etelään. Anna heidän ratsastaa puolenpäivän aikaan. Sano, että naiset nukkuvat vielä ja että he saavat aterioida kodassa. Sitten saat puhua Haftorin ja Ulvin kanssa. Onko hän uhannut tehdä tätä ennen? Niin että voit tehdä siitä valan, jos sellaista kysyttäisi?"
"Joka ainoa ihminen, joka on ollut talossani viimeiset vuodet, jolloin asuimme siellä", sanoi Erlend väsyneesti, "voi todistaa hänen uhkailleen ottaa henkensä — ja myöskin minun henkeni toisin ajoin — kun puhuin tahtovani erota hänestä."
Bjørn nauroi karkeasti.
"Sitähän minä ajattelin. Illalla puemme hänet matkatamineihin ja istutamme hänet rekeen. Sinä saat istua hänen rinnallensa —". Erlend horjahti. "Sitä minä en saata."
"Paljonkohan sinussa on jälellä miestä, kun vielä saat hoitaa asioitasi parikymmentä vuotta lisää", sanoi Björn. "Luuletko paremmin voivasi ajaa? Niin minä istun kuolleen vieressä. Meidän on ajettava yöllä ja takateitä, kunnes saavumme Froniin. Tässä pakkasessa ei kukaan tiedä, kauanko hän on ollut kuollut. Ajamme munkkien majapaikkaan Roaldstadissa. Siellä me todistamme, sinä ja minä, teidän joutuneen sanakiistaan reessä. Se on todistettua, ettet sinä ole suostunut elämään hänen kanssaan sen jälkeen kuin pääsit kirouksesta, kuten myös, että olet kosinut vertaistasi neitoa. Ulv ja Haftor saavat pysyä syrjässä koko matkan, niin että saattavat vannoa, jos tarvitaan, nähneensä hänet viimeksi elävänä. Sen kai sinä voit saada aikaan? Munkkien luona voit hommata hänet kirstuun — ja sitten saat ostaa papeilta hänelle hautarauhan ja itsellesi sielunrauhan.
"Eihän tämä ole kaunista, ei. Mutta sinä et ole järjestänyt asioitasi niin, että ne näyttäisivät kauniimmilta. Älä seiso siinä kuin mikäkin ämmä, joka on pyörtymässä. Herra varjele, poika, sinä et ole vielä tuntenut miekanterää kurkullasi."
* * * * *
Tunturilta puhalsi pureva tuuli — ilmassa lenteli hienoa, hopeankiiltävää vitiä, jota tuuli ajoi alas kinoksilta ja pyöritteli kuutamoisessa sinisessä ilmassa, miesten lähtiessä matkalle.
Reen eteen oli valjastettu kaksi hevosta peräkkäin.