* * * * *
Aurinko sai sen verran valtaa, että keskellä päivää jo tippui hiukan vettä räystäistä. Tiaiset pysyttelivät nurkissa ja kiipesivät päivänpuoleista hirsiseinää, nakutellen sitä etsiessään kärpäsiä, jotka nukkuivat talviunta seinänrakosissa. Rinteet välkkyivät kovina ja kiiltävinä kuin hopea.
Viimeinkin eräänä iltana alkoi pilviä kasaantua kuun ympärille. Aamulla heidän herätessään oli Jørundgaard sellaisten hankien keskellä, ettei näkynyt mitään mihinkään puoleen.
Sinä päivänä he ymmärsivät Ulvhildin kuolevan.
Koko talon palveluskunta oli kutsuttu tupaan ja Sira Eirik tuli myös. Sisällä paloi paljon kynttilöitä. Aikaisin illalla sammui Ulvhildin elämä hiljaa ja rauhallisesti äidin sylissä.
Ragnfrid kesti tämän paremmin kuin kukaan oli luullut. Vanhemmat istuivat rinnatusten; he itkivät molemmat aivan hiljaa. Kaikki tuvassa olijat itkivät. Kun Kristiina meni isänsä luo, laski tämä kätensä hänen olkapäälleen. Hän tunsi, miten tytär tärisi ja vavahteli, ja veti hänet luokseen. Mutta Kristiinasta tuntui kuin isän olisi pitänyt tietää, että Kristiina oli kauempana hänestä kuin pieni vainaja vuoteellaan.
Hän ei käsittänyt, miten hän kesti. Hän muisti tuskin itse, mitä hänen tuli kestää, pysyi vaan pystyssä tylsänä ja äänettömänä, eikä taipunut voitetuksi.
— Sitten nostettiin kirkonlattiasta pari palkkia Pyhän Tuomaksen alttarin edestä, ja siihen hakattiin hauta kivikovaan maahan Ulvhild Lauritsantyttärelle.
Satoi hiljaa ja tasaisesti lunta koko ajan, jolloin lapsi oli paareilla; satoi lunta kun hänet kannettiin hautaan ja sitä satoi edelleen, melkein pysähtymättä, koko kuukauden ajan.
Ihmisistä, jotka elivät kevään tuloa odotellen, tuntui kuin se ei milloinkaan tulisi. Päivät valkenivat ja rupesivat pitenemään ja laakso oli sulavan lumen huurussa auringon killittäessä ylhäältä. Mutta ilma pysytteli kylmänä eikä lämpö tuntunut missään. Yöllä kaikki jäätyi — joen kuori paukahteli, tunturit kumahtelivat, sudet ulvoivat ja kettu haukkui talojen nurkissa aivan kuin keskitalvella. Kansa vuoli pettua elukoille, mutta niitä kellistyi kasoittain pahnoille. Kukaan ei ymmärtänyt, mikä lopuksi tulisi.