Touot jäivät myöhäisiksi ja ihmiset kylvivät niukan siemenen rukoillen Jumalaa säästämään sen hallaöiltä syksyllä. Ja näytti siltä kuin hän tällä kertaa olisi kallistanut korvansa rukouksille ja aikonut keventää ihmisten taakkaa. Kesäkuussa oli idättävät ilmat, kesä oli kaunis ja kansa alkoi toivoa katovuoden seurausten silenevän aikaa myöten.
Syksykylvö oli ohi. Silloin tuli Jørundgaardiin kerran illan suussa neljä ratsastavaa miestä. Kaksi herraa palvelijoineen, herra Munan Baardinpoika ja Baard Petrinpoika, Hestnæsin herra.
Ragnfrid ja Lauritsa antoivat kattaa pöydän ylistupaan sekä valmistaa vieraille vuoteet parveen. Mutta Lauritsa pyysi herroja jättämään asiansa huomiseksi, kun he olivat levänneet matkan jälkeen.
Munan-herra johti puhetta aterioidessa, hän kääntyi usein puheessaan Kristiinan puoleen sekä jutteli ikään kuin he olisivat olleet hyvät tuttavat. Kristiina näki, ettei se miellyttänyt isää. Munan-herra oli lyhytsäärinen, tanakka, punanaamainen, ruma, puhelias ja hieman narrimainen käytökseltään. Häntä kutsuttiin Munan Pätkäksi tai Munan Pomppijaksi. Mutta olennostaan huolimatta oli Aashild-rouvan poika sentään ymmärtäväinen ja kykenevä mies, joka oli ollut monenlaisissa kruunun toimissa ja jonka sana myöskin painoi valtakunnan hallinnassa. Hän asui äitinsä perintökartanossa Skogheimsherredissä, oli hyvin rikas ja oli nainut rikkaan vaimon. Katri-rouva, hänen emäntänsä, oli kummallisen ruma ja avasi harvoin suutaan, mutta hänen miehensä puhui hänestä aina niinkuin tämä olisi ollut maailman viisain nainen, niin että ihmiset olivat alkaneet nimittää häntä leikillä Katri Kieleväksi ja Katri Keinoseksi. He näkyivät kuitenkin elävän sovussa ja rakkaudessa, vaikka Munan-herra oli tunnettu löysistä tavoistansa sekä ennen että jälkeen avioliiton.
Baard Petrinpoika oli kaunis ja muhkea vanha herra, joskin hänellä oli sievoinen vatsa sekä verrattain raskaat liikkeet. Hänen tukkansa ja partansa olivat hiukan haalistuneet, mutta vieläkin niissä oli yhtä paljon keltaista kuin valkeata. Kuningas Maunu Haakoninpojan kuolemasta asti hän oli elänyt rauhassa suurilla tiloillaan Nordmøressa. Hän oli toisen kerran leskenä ja hänellä oli paljon lapsia, joiden kaikkien kehuttiin olevan kauniita, kunnollisesti kasvatettuja ja hyvissä varoissa.
* * * * *
Seuraavana päivänä lähtivät Lauritsa ja miehet ylistupaan neuvottelemaan. Lauritsa pyysi vaimonsa olemaan läsnä, mutta tämä ei tahtonut. "Olkoon tämä kokonaan sinun asiasi. Tiedät, että se on raskas suru tyttärellesi, ellei sovintoa saada, mutta minä näen, etteivät esteet ole pienet."
Herra Munan antoi esiin Erlend Nikulauksenpojan kirjeen. Erlend suostui kaikkiin Lauritsan ehtoihin, jos tämä suostui antamaan hänelle tyttärensä Kristiinan. Itse oli Erlend valmis antamaan maansa ja tulonsa jäävittömien miesten arvioitavaksi, tarjoamaan Kristiinalle sellaisen omaisuuden ja huomenlahjan, että tämä joutui saamaan kolmanneksen pesästä, lukuunottamatta omia myötäjäisiänsä sekä kaikkia sukulaisilta lankeavia perintöjä, jos hän oli jäävä leskeksi ilman lapsia. Lisäksi hän lupasi Kristiinalle oikeuden hoitaa itse omaa osuuttansa pesästä, sekä sitä, minkä hän oli kotoa tuonut, että sitä, minkä hän oli saava Erlendiltä. Mutta jos Lauritsa toivoi muutosta pesänjakoon, oli hän mielellään ottava sen varteen ja järjestävä asiat sen mukaan. Ainoa ehto, johon Kristiinan suvun oli suostuttava oli se, että jos heidän lapsensa joskus nostaisivat perintöriidan, heidän ei koskaan ollut ruvettava tekemään mitättömäksi niitä lahjoja, joita hän oli antanut Eline Ormintyttären kanssa siittämilleen lapsille, vaan luvattava todistaa, että se omaisuus oli ollut lohkaistuna pesästä ennen avioliiton solmimista Kristiina Lauritsantyttären kanssa. Lopuksi tarjoutui Erlend pitämään häät kaikella asianmukaisella komeudella luonaan Husabyssä.
Lauritsa ryhtyi puheisiin ja lausui:
"Tämä on kaunis tarjous. Näen, että sukulaisenne koettaa kaikin tavoin voittaa ystävyyttäni. Näen sen jo siitä, että hän on saanut teidät, Munan-herra, toistamiseen lähtemään asialle sellaisen miehen luokse kuin minun, jolla ei ole paljon sanomista ulkopuolella tämän laakson, kuin myös siitä, että te, Baard-herra, olette vaivautunut näin pitkän matkan päähän. Mutta minun on sanottava Erlendin tarjouksesta, ettei minun tyttäreni ole kasvatettu hoitamaan itse tilojaan ja omaisuuttaan ja että olen aina aikonut hänet miehelle, jonka käsiin turvallisesti voisin jättää neidon onnen. En tiedä, kelpaisiko Kristiina hoitamaan sellaista valtaa, mutta en luule sen häntä miellyttävän. Hän on lempeä ja taipuvainen mieleltään — ja yksi niistä syistä, jotka minulla on ollut mielessäni, asettuessani vastustamaan tätä avioliittoa, on, että Erlend on osoittanut ymmärtämättömyyttä erinäisissä asioissa. Jos Kristiina olisi ollut vallanhaluinen, uskalias ja itsepäinen nainen, olisi asia heti toinen."