Herra Munan purskahti nauruun ja sanoi:
"Hyvä Lauritsa, valitatteko te sitä, että neito on liian vähän itsepäinen —" ja Baard-herra yhtyi puheeseen hymähtäen:
"Tahtoa teidän tyttäreltänne ei mielestäni puutu — kaksi vuotta hän on jo pitänyt Erlendin puolta teitä vastaan."
Lauritsa sanoi:
"Muistan sen kyllä, mutta tiedän mitä sanon. Vaikea hänelle on ollut itselleenkin tämä aika, jolloin hän on uhmaillut tahtoani, eikä hän ole kauan oleva iloinen sellaisen miehen luona, joka ei osaa hallita häntä."
"Sepä perkelettä", sanoi Munan-herra. "Silloin täytyy teidän tyttärenne olla hyvin toisenlainen kuin ne naiset, jotka minä tunnen, sillä minä en ole nähnyt yhtäkään, joka ei olisi tahtonut hallita itseänsä ja sitäpaitsi herraansa."
Lauritsa kohautti olkapäitään eikä vastannut mitään.
Baard Petrinpoika sanoi silloin:
"Ymmärrän, ettette te ole tullut halukkaammaksi tähän avioliittoon tyttärenne ja kasvatuspoikani välillä sen onnettoman lopun jälkeen, jonka tuo hänen luonaan ollut nainen sai. Mutta voin kertoa teille käyneen ilmi, että tuo onneton nainen oli antanut toisen miehen, Erlendin voudin Husabyssä, vietellä itsensä. Erlend tiesi tästä lähtiessään hänen kanssaan paluumatkalle laakson läpi, hän oli tarjoutunut antamaan tälle sopivat myötäjäiset, jos vouti naisi hänet."
"Oletteko varma siitä, että asia on noin", kysyi Lauritsa. — "Vaikka en tiedä tuleeko se siitä kauniimmaksi. Vaikealta mahtanee tuntua hyvää sukua olevasta naisesta tulla talonisännän kädessä ja lähteä rengin kainalossa."