* * * * *
Vasta illallisen aikaan Lauritsa tuli kartanolle — yhdessä heinäväen kanssa. Hänen pukunsa ei eronnut suuresti työväen pukimista, hänellä oli värjäämätön polviin ulottuva sarkamekko ja leveälahkeiset housut samasta kankaasta, hän kulki avojaloin, viikate olalla. Ainoa, missä hänen pukunsa huomattavammin erosi palvelijoiden puvusta, oli, että hänellä oli nahkainen hartiakaulus haukan tähden, joka istui hänen olkapäällään. Hän talutti Ramborgia kädestä.
Lauritsa tervehti verrattain sydämellisesti vävyään ja pyysi tämän suomaan anteeksi, ettei hän ollut tullut ennen — heidän täytyi raataa minkä kerkesivät töissä, sillä hänen täytyi tehdä kaupunkimatka heinänteon ja viljanleikkuun välillä. Mutta kun Erlend ruokapöydässä ilmoitti asiansa, muuttui hän tylyksi.
Hänen oli nyt mahdotonta antaa hevosia ja vaunurattaita. Erlend vastasi, että hänellä oli itsellään neljä irtohevosta mukana. Lauritsa arveli kerääntyvän vähintäin kolme kuormaa. Ja pitovaatteet tarvitsi neito vielä luonaan sitäpaitsi. Ja makuuvaatteet, jotka oli valmistettu Kristiinalle, tarvitsivat he kartanossa häissä, kun odotettiin niin paljon vieraita. No, eihän sitten, tuumi Erlend. Kai siihen keksittäisiin keino, miten ne saataisiin syksylläkin perille. Hän oli vain tullut niin iloiseksi ja se oli kuulunut hänestä niin järkevältä, kun apotti oli ehdottanut, että ne saisi viedä luostarin laivalla. Apotti ei ollut unohtanut heidän sukulaisuuttaan. "Sen ne nyt muistavat kaikki", sanoi Erlend hymyillen. Appiukon tyytymättömyys ei näyttänyt vaikuttavan häneen mitään.
Päätettiin kuitenkin niin, että Erlend saisi lainata vaunut ja viedä mukanaan kuormallisen sellaista tavaraa, jota Kristiina tarvitsi ensimmäiseksi uudessa kodissaan.
Seuraavana päivänä oli sitten kovat pakkaushommat. Isot ja pienet kangaspuut tuumi äiti lähettää jo nyt — hänelle tulisi tuskin jäämään enää kutomisaikaa ennen häitä. Ragnfrid ja tytär leikkasivat irti kankaan, joka siinä oli nyt. Se oli värjäämätöntä sarkaa, mutta hienoimmista, pehmeimmistä villoista valmistettu, johon oli kehrätty mustan lampaan villoja pilkuiksi, määrätyn matkan päähän. Kristiina ja äiti aukaisivat kankaan ja panivat sen nahkasäkkiin. Kristiina ajatteli, että siitä saattoi tulla hyvä kasteliina — ja kauniskin, kun koristi sen punaisilla tai sinisillä nauhoilla.
Ompelutuolin, jonka Arne oli veistänyt kerran, saattoi myös panna matkaan. Kristiina otti laatikosta kaikki ne kapineet, jotka hän oli saanut Erlendiltä eri kerroilla. Hän näytti äidille sinisen samettivaipan punaisine kuvioineen, jota hän oli kantava yllään morsiusmatkallaan. Äiti käänteli ja katseli sitä ja koetteli kangasta ja sisuspuolta.
"Tämä on ollut kallis vaippa", sanoi Ragnfrid. "Milloin on Erlend antanut sinulle sen?"
"Hän antoi sen minulle luostarissa ollessani", sanoi tytär.
Kristiinan morsiusarkku, sama, johon äiti oli kerännyt hänelle kapioita lapsesta asti, tyhjennettiin. Sen pinta oli veistetty neliskulmaisiin levyihin, juokseva metsän eläin tai lintu jokaisen neliön keskellä, jota ympäröi lehtikuvio. Morsiuspuvun Ragnfrid pani erääseen omaan arkkuunsa. Se ei ollut vielä aivan valmis, he olivat ommelleet sitä talven kuluessa. Se oli purppuranpunaisesta silkistä ja leikattu siten, että se mukautui tiukasti ruumista myöten. Kristiina ajatteli, että se tuli olemaan hänelle liian tiukka rintojen yli.