Erlendin täytyi jäädä viikoksi Jørundgaardiin haavojaan hoitamaan. Kristiina huomasi että Lauritsa oli alkanut pitää enemmän vävystään tulipalon jälkeen, miehet tuntuivat nyt olevan täysin hyviä ystäviä. Silloin hän ajatteli, että isä ehkä voisi ruveta pitämään Erlend Nikulauksenpojasta niin paljon, että hän tuomitsisi heitä lempeämmin eikä antaisi asian koskea itseensä niin raskaasti kuin Kristiina oli pelännyt, sen ajan ehtiessä, jolloin isä huomaisi heidän rikkoneen häntä vastaan.
VIII.
Koko Pohjoislaakso sai tavattoman viljavuoden. Tuli runsaasti heinää ja se saatiin kuivana latoihin; karjaväki palasi laitumilta rikkaiden antimien ja lihavien eläinten kera — ja oli säästynyt pedoiltakin tänä vuonna. Vilja rehoitti niin komeana vainioilla, että harva muisti sitä milloinkaan sellaisena nähneensä se kypsyi hyvin ja oli runsastähkäistä, ja ilma oli kaiken aikaa mitä suotuisin. Bartolomeuksenmessun ja Maarian syntymänmessun välisenä aikana, joka on arin hallaöille, sataa tihutteli hiukan ja sää pysyi lauhkeana ja pilvisenä, mutta sen jälkeen kului syyskuukausi aurinkoisena ja tuulisena, öiden uhkuessa lämpimyyttä ja auerta. Mikonmessun jälkeisellä viikolla oli enin sato korjattu koko lähikulmalla.
* * * * *
Jørundgaardissa varustettiin suuria häitä. Kahtena viimeisenä kuukautena oli Kristiinalla ollut niin niin paljon touhua aamusta iltaan, ettei hänelle jäänyt aikaa muuhun kuin työhön. Hän huomasi povensa paisuneen, pienet vaaleanpunaiset nisänpäät muuttuivat ruskeiksi ja niitä kirveli joka aamu hänen noustessaan vuoteesta kylmässä — mutta se meni ohi kun hän oli lämminnyt työssä, ja sitten hän ajatteli ainoastaan, mitä kaikkea hänen täytyi saada tehdyksi ennen iltaa. Kun hänen väliin oli pakko oikaista selkänsä ja levähtää hetkinen, tunsi hän että se, mikä oli kohdussa, alkoi ruveta painamaan — mutta päältäpäin hän oli yhtä hoikka ja notkea kuin ennen. Hän siveli kädellään hoikkia, sulavia lanteitaan. Ei, hän ei viitsinyt nyt ruveta suremaan sitä. Hänet saattoi vallata pieni kutkuttava kaipaus — kuukauden perästä tai niissä maissa oli hän varmaan jo tunteva eloa. — Siksi hän oli ehtivä Husabyhyn. Ehkä Erlend ilostuisi —. Hän sulki silmänsä ja puri kihlasormustaan — näki edessään Erlendin kasvot, kalpeina liikutuksesta, tämän seisoessa ylistuvassa ja lausuessa vihkisanoja kovalla, kirkkaalla äänellä.
"Niin olkoot siis Jumala ja nämä miehet, jotka tässä seisovat, todistajani, että minä Erlend Nikulauksenpoika otan tämän Kristiina Lauritsantyttären aviovaimokseni Jumalan ja lakien jälkeen, ynnä sellaisilla ehdoilla kuin nämä vieraatmiehet tietävät asetetun. Ja että minä otan sinut vaimokseni ja sinä minut mieheksesi, niin kauan kuin elämme, ja olemme siinä yhteydessä kuin jumalan laki ja maanlaki käskee."
Hän juoksi huoneiden väliä ja pysähtyi tuokioksi — pihlaja oli tänä vuonna täynnä marjoja, talvi oli siis tuleva luminen. Ja aurinko paistoi vaaleaan sänkeen, missä vilja oli ahdettuna aumoihin. Kunpa tätä ilmaa kestäisi häihin saakka.
Lauritsa pysyi päätöksessään, että hänen tyttärensä oli vihittävä kirkossa. Oli siis päätetty toimittaa se Sundbun kappelissa. Lauantaina tuli morsiussaaton ratsastaa tunturin yli Vaageen, jossa se oli majoittuva yöksi Sundbun kartanoon ja naapuritaloihin, ja ratsastaa takaisin sunnuntaina häämessun jälkeen. Tänä iltana iltasoiton jälkeen, pyhän loppuessa, alkaisivat häät ja Lauritsa antaisi tyttärensä Erlendille. Ja keskiyön jälkeen saatettaisiin morsian ja sulhanen yhdessä vuoteeseen.
Perjantaina iltapuoleen seisoi Kristiina ylisillä katsomassa saattuetta, joka saapui ratsastaen pohjoisesta, palaneen kirkon ohi. Sieltä tuli Erlend sulhasjoukkoinensa. Kristiina pinnisti silmiään eroittaakseen hänet toisten joukosta. Heidän ei pitänyt saada nähdä toisiaan, kenenkään miehen ei nyt pitänyt saada nähdä häntä, ennenkuin hänet vietäisiin esiin morsiusvaatteissa huomenna.
Tienkäänteessä erosi muutamia naisia joukosta ja kääntyi Jørundgaardiin. Miehet ratsastivat edelleen Laugarbruhun, jossa heidän oli määrä nukkua yönsä.