Kristiina lähti alas tulijoita vastaan. Häntä uuvutti kylvyn jälkeen ja päänahka oli hellä — äiti oli käyttänyt niin väkevää lipeävettä hänen tukkaansa saadakseen sen oikein vaaleaksi huomenna.
Rouva Aashild Gautentytär soljahti alas satulasta Lauritsaa vastaanottamaan. Miten norjana ja nuorena hän yhä vaan pysyy, ajatteli Kristiina. Pojanvaimo, Munan-herran rouva Katri, oli melkein vanhemman näköinen; hän oli iso ja tukeva, hänen ihonsa ja silmänsä olivat värittömät. Ihmeellistä, ajatteli Kristiina, hän on ruma ja hänen miehensä on uskoton, ja sittenkin sanovat ihmiset heidän elävän sovinnossa. Sitten oli siinä vielä kaksi herra Baard Petrinpojan tytärtä, toinen nainut, toinen naimaton. Ne eivät olleet rumia eivätkä kauniita, näyttivät luotettavilta ja hyväluontoisilta, mutta pysyttelivät kankeina vieraan talon väkeä kohtaan. Lauritsa kiitti heitä säädykkäästi siitä, että nämä olivat tahtoneet kunnioittaa morsiustaloa saapumalla niin pitkän matkan takaa myöhään syksyllä.
"Erlend on kasvatettu isämme luona poikana ollessaan", sanoi vanhempi heistä, astui esiin ja meni tervehtimään Kristiinaa.
Sitten nelisti pihamaalle kaksi nuorta miestä — he hyppäsivät hevosen selästä ja lähtivät nauraen juoksemaan Kristiinan perältä, joka pakeni sisään. Ne olivat Trond Gjeslingin pojat, kauniita varman näköisiä nuorukaisia.
Nämä toivat arkkuun suljetun morsiuskruunun Sundbusta. Trond ja hänen vaimonsa aikoivat Jørundgaardiin vasta sunnuntaina messun jälkeen.
Kristiina oli paennut pirttiin, Aashild rouva tuli sinne hänen perästään, laski kätensä hänen kaulalleen ja taivutti tämän kasvot itseään kohti, suudellakseen häntä.
"Olen iloinen, että olen saanut nähdä tämän päivän", sanoi Aashild-rouva.
Hän näki, miten laihoiksi Kristiinan kädet olivat käyneet. Hän näki morsiamen laihtuneen muualtakin, mutta olevan korkean povelta. Kaikki kasvon juonteet olivat entistä kapeammat ja ohuemmat, ja ohimot näyttivät vajonneen hiukan sisemmälle raskaan, kostean tukan alla. Posket eivät enää olleet pyöreät kuin ennen, ja ihon raitis väri oli paennut pois. Mutta Kristiinan silmät olivat suurenneet ja tummuneet.
Aashild-rouva suuteli häntä uudestaan.
"Näen, että sinulla on ollut kovat ajat, Kristiina", sanoi hän. "Annan sinulle illalla pienen juoman, että virkistyt ja vahvistut huomiseksi."