Kristiinan huulet alkoivat vavahdella.
"Hiljaa", sanoi Aashild-rouva taputtaen hänen kättään. "Olen iloinen, että saan pukea sinut huomenna — sinun veroistasi morsianta ei ole monasti nähty."
* * * * *
Lauritsa ratsasti Laugarbruhun illastaakseen niiden vieraittensa kanssa, jotka olivat siellä.
Miehet eivät voineet kyllin ylistää ruokaa — parempaa perjantairuokaa ei saanut edes rikkaimmassa luostarissa. Siinä oli ruisjauhopuuroa, keitettyjä papuja ja valkoista leipää, ja kalaruuaksi pelkkää lohta, suolaista ja keitettyä, ynnä rasvaista Ruijan pallasta.
Sitä mukaan kuin miehet maistelivat olutta, tulivat he puheliaammiksi ja alkoivat laskea yhä karkeampaa pilaa sulhasesta. Kaikki Erlendin sulhaspojat olivat paljon nuorempia kuin hän itse — hänen omat ikätoverinsa ja ystävänsä olivat aikaa sitten naimisissa. Ja nyt virnailivat miehet siitä, että hän oli niin vanha astuessaan ensi kertaa morsiusvuoteeseen. Eräät Erlendin vanhemmat sukulaismiehet, jotka vielä olivat kutakuinkin selväpäisiä, istuivat peloissaan odottaen joka hetki puheen luiskahtavan aloille, joista oli parempi pysyä vaiti. Baard Hestnaesin herra istui tarkaten Lauritsaa. Tämä kallisteli taajaan haarikkaan, mutta olut ei näkynyt tekevän häntä iloisemmaksi, hänen istuessaan kunniasijalla pöydän päässä — hänen kasvonsa jännittyivät jännittymistään, samalla kuin hänen silmänsä kangistuivat. Mutta Erlend, joka istui appensa oikealla puolella, vastasi vallattomasti pilaan ja nauroi paljon; hänen kasvonsa punoittivat ja silmänsä vilkkuivat.
Yhtäkkiä kuohahtaa Lauritsa:
"Ne vaunut, kuulehan vävy — kysyn sinulta muistaessani, minne sinä olet pannut ne vaunut, jotka lainasit minulta kesällä —"
"Mitkä vaunut —" sanoo Erlend.
"Etkö muista, että lainasit minulta vaunut kesällä —. Jumalavita ne olivat niin hyvät vaunut, ettei parempia ole, minä olin itse mukana kun niitä valmistettiin täällä. Sinä lupasit ja vannoit, väitän sen Jumalan ja talonväkeni nimessä, että toisit ne takaisin, mutta et olekaan pitänyt sanaasi —"