Joku vieraista huusi, ettei tuosta nyt kannattanut puhua, mutta Lauritsa iski nyrkkinsä pöytään ja vannoi tahtovansa tietää, mihin Erlend oli pannut hänen vaununsa.
"Kai ne ovat siinä talossa niemellä, josta otimme veneen Veöyhin", sanoi Erlend yhdentekevästi. "En minä arvannut niillä olevan semmoista kiirettä. Asia on sellainen, näettekös, appiukko — se matka oli niin pitkä ja vaivaloinen alas laaksoon, että kun me tulimme niemelle, ei ketään miehistäni haluttanut lähteä takaisin samaa matkaa vaunuja tuomaan ja sitten ratsastaa yli tunturien Trondheimiin. Ja silloin minä ajattelin, että saattoihan se jäädä toistaiseksi —"
"No lempo meidät periköön, enpä ole nähnyt sinun tapaistasi miestä", äityi Lauritsa. "Minkälainen kuri sinun talossasi on — sinäkö se käsket vai renkisi, minne on mentävä ja minne ei —"
Erlend kohautti olkaansa:
"Olet oikeassa, moni asia on ollut minun talossani toisin kuin olisi pitänyt. — Ja nuo vaunut minä lähetän takaisin tänne etelään kun Kristiina ja minä saavumme niemelle —. Hyvä appi", sanoo hän hymyillen ja ojentaa kätensä, "kyllähän te tiedätte, että kaikki nyt on muuttuva toiselle tolalle, myöskin minä itse saadessani Kristiinan emännäksi talooni. Ruma tapaus oli tämä vaunu-asia. Mutta lupaan, että tämä on oleva viimeinen kerta, jolloin teillä on valittamista minussa.";
"Hyvä Lauritsa", suostutteli myös Baard Petrinpoika, "sopikaa nyt hänen kanssaan tästä pikku asiasta —"
"Pieni taikka iso", alkoi Lauritsa. Mutta sitten hän ei jatkanut enää vaan paiskasi kättä Erlendin kanssa.
Vähän ajan kuluttua hän sitten nousi paikaltaan ja Laugarbrun vieraat laittautuivat makuulle.
* * * * *
Lauantaina, aattona, oli neidoilla ja naisilla kiire vanhan talon parvella. Mitkä valmistivat morsiusvuodetta, mitkä koristivat morsianta.