Kartanonkaupat päättyivät siten, että Lauritsa jätti Skogin lunastettavaksi veljelleen Aasmundille, jolta se oli siirtyvä tämän jälkeentuleville.
III.
Kristiinan pitkän matkan jälkeisenä keväänä synnytti Ragnfrid tyttären. Molemmat vanhemmat olisivat tosin toivoneet poikaa, mutta lohduttautuivat pian ja kiintyivät hellästi pikku Ulvhildiin. Tämä oli hyvin kaunis lapsi, terve, raikasvärinen, iloinen ja rauhallinen. Ragnfrid piti tästä uudesta lapsesta niin paljon, että hän jatkoi imettämistä toisenakin ikävuonna; ja vähensi Sira Eirikin neuvosta ankaria paastojaan ja hartaudenharjoituksiaan imettämisaikana. Kaikki tämä ynnä ilo Ulvhildista virvoitti hänet uuteen kukoistukseen, niin ettei Lauritsa muistanut nähneensä vaimoaan noin kauniina ja iloisena ja reippaana koko heidän naimisissaoloaikanansa.
Myöskin Kristiina tunsi pikkusiskon tuoneen taloon suuren onnen. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt ajatella ennen, että äidin raskas luonto teki kodin hiljaiseksi; hänestä kaikki oli ollut kuten piti äidin kasvattaessa ja kurittaessa häntä ja isän leikkiessä ja kujeillessa hänen kanssaan. Nyt oli äiti paljon ystävällisempi, soi Kristiinalle enemmän vapautta ja hellitteli useammin; ja silloin Kristiina ei niin huomannut sitä, että äidillä nyt oli paljon vähemmän aikaa hänelle. Hänkin rakasti siis Ulvhildia kuten kaikki toiset ja iloitsi saadessaan kantaa ja soudatella pikkusiskoa; ja vielä hauskempi tuli sitten kun tämä alkoi ryömiä ja kävellä ja tapaella sanoja ja ottaa osaa leikkiin.
Näin kului kolme hyvää vuotta Jørundgaardin kartanossa. Onni oli muutenkin seurannut heitä monella tapaa, ja Lauritsa rakenteli uutta ja paranteli entistä, sillä huoneet ja karjatallit olivat vanhat ja ahtaat hänen muuttaessaan kartanoon — Gjeslingit olivat antaneet sen olla vuokrattuna monen miespolven ajan —
Oli sitten pääsiäisen jälkeinen sunnuntai kolmantena vuonna; heidän luonaan oli käymässä Trond Ivarinpoika Sundbystä, vaimonsa Gudridin ja kolmen pienen poikansa kera. Eräänä aamuna istuivat isot ihmiset parvella keskustellen, lasten leikkiessä pihamaalla. Lauritsa oli pannut alulle uuden tuparakennuksen ja lapset peuhasivat esiinajetulla hirsiköllä. Yksi Gjeslingin pojista oli lyönyt Ulvhildia, ja tämä itki; silloin Trond tuli alas rankaisemaan poikaa ja nosti Ulvhildin syliinsä. Tämä oli kaunein ja kiltein lapsi mitä ajatella saattoi, ja eno piti hänestä paljon, vaikkei hän juuri ollut lapsirakas muuten.
Samassa tuli joku miehistä läävästä kiskoen pihan poikki isoa mustaa sonnia, joka oli vihainen ja äksy; se reutoi itsensä irti. Trond juoksi hirsikasalle, ajoi isompia lapsia edellään sinne, kantaen Ulvhildia, ja taluttaen pienintä poikaansa käsipuolesta. Silloin luiskahti iso hirsi hänen jalkojensa alta, Ulvhild putosi maahan, hirsi ponnahti sivuun lähti vierimään alas ja pysähtyi lapsen selän päälle.
Lauritsa oli samassa alhaalla; hän juoksi paikalle ja koetti nostaa hirren pois; silloin tuli sonni häntä kohti. Hän tarttui sitä sarviin, mutta se kaatoi hänet nurin, sitten sai isä kiinni sen sieraimista, pääsi nousemaan koholle ja sai pidellyksi sonnia niin kauan kuin Trond selvisi hämmennyksestään, kunnes joka puolelta esiin rientävät miehet köyttivät sen nuorilla.
Ragnfrid oli polvillaan maassa, koettaen kohottaa hirttä; nyt sai Lauritsa nostetuksi sitä sen verran, että äiti saattoi vetää lapsen esiin ja painaa sen rinnalleen. Pienokainen vaikeroi kauheasti kun toiset koskettivat häneen, mutta äiti huusi ääneen itkien: "Hän elää, kiitos Jumalan, hän elää —"
Oli suuri ihme, ettei tämä ollut kokonaan murskana; vaan hirsi oli pudonnut siten, että sen toinen pää oli pysähtynyt ruohikossa olevalle kivelle. Kun Lauritsa nousi seisomaan, virtasi hänen suupielistään verta ja hänen vaatteensa olivat rintaan asti repaleina härän sarvien jäljiltä.