Tordis juoksi nyt heidän luokseen nahkaraiti kädessä; varovasti siirsivät he Ragnfridin kanssa lapsen siihen, mutta tämä näytti kärsivän sietämättömiä tuskia paikalla kun häneen kajottiin. Äiti ja Tordis kantoivat hänet sitten isoon talvitupaan.
Kristiina seisoi valkeana ja jäykkänä hirsikasan harjalla; pikkupojat riippuivat itkien hänessä. Koko kartanon väki oli nyt kokoontunut ulos ja naiset itkivät ja vaikeroivat. Mutta Lauritsa käski valjastamaan Guldsveinenin ja erään toisen ratsun; kuitenkin hän kaatui kumoon Arnen tuodessa hevosia ja hänen yrittäessään kiivetä satulaan. Silloin käski hän Arnen ratsastaa papin luokse, Halvdanin lähtiessä etelään joen suupuoleen hakemaan lääkevaimoa, joka asui siellä.
Kristiina näki, että isä oli tuhkanharmaa kasvoiltaan, ja hänestä oli vuotanut niin paljon verta, että hänen vaaleansininen pukunsa oli täynnä ruskeanpunaisia tahroja. Äkkiä isä kavahti suoraksi, tempasi kirveen lähimmältä mieheltä ja astui toisten joukkoon yhä sonnia pidellen. Hän iski sitä hamaralla sarvien väliin, niin että se kyyhähti polvilleen, mutta Lauritsa hakkasi hakkaamistaan, kunnes veri ja aviot roiskahtivat kylkiä pitkin. Silloin hän sai rykimiskohtauksen ja vaipui selälleen maahan. Trond ja eräs talon miehistä kantoivat hänet sisään.
Nyt luuli Kristiina, että hänen isänsä oli kuollut; hän parkaisi kovasti ja juoksi heidän perästään huudellen isää sielun hädässä.
Talvituvassa oli Ulvhild pantu vanhempien vuoteeseen; kaikki pielukset oli viskattu lattialle, että hän makaisi tasaisella. Näytti siltä kuin hän olisi jo ollut kuolinvuoteella. Mutta hän valitti ääneen ja lakkaamatta, ja äiti oli kumartunut hänen ylitsensä, viihdytellen ja silitellen häntä, mielettömänä surusta, kun ei voinut auttaa.
Lauritsa makasi toisella sängyllä, hän kohosi ylös ja tuli hoippuen lattian yli lohduttamaan vaimoaan. Silloin tämä syöksähti pystyyn ja huusi:
"Älä koske minuun, älä koske minuun. Jeesus, Jeesus, syystä sinä löit minut maahan — milloinkaan eivät lopu onnettomuudet, joita minä kerään sinun ylitsesi —"
"Sinä — rakas vaimoni, ethän sinä ainakaan tähän ole syypää", sanoi Lauritsa laskien kätensä hänen olkapäälleen. Toinen vavahti hänen kosketuksestaan ja hänen vaaleanharmaat silmänsä kiilsivät laihojen, tummapintaisten kasvojen keskeltä.
"Hän tarkoittaa! kaiketi, että syypää olen minä", sanoi Trond Ivarinpoika tuikeasti. Sisar loi häneen vihaa uhkuvan katseen sekä vastasi:
"Trond kyllä tietää, mitä tarkoitan."