"Ihme se on minusta, että te aina voitte olla noin iloinen, vaikka olette tottunut —" hän keskeytti puheensa ja lensi punaiseksi.
Aashild-rouva katsoi lapseen hymyillen:
"Tarkoitatko, että kun se nyt on niin kaukana kaikki?" Hän nauroi hiljaa ja sanoi sitten: "Minulla on ollut onnenaikani, Kristiina, enkä ole niin tyhmä, että valittaisin, siksi että nyt saan tyytyä kurnaaliin ja piimään, juotuani loppuun oluen ja viinin. Hyvät päivät kestävät kauan, jos osaa järjestää asiansa viisaasti ja varovasti; järkevät ihmiset tietävät tämän ja siksi luulenkin, että heidän täytyy tyytyä hyviin päiviin — parhaimmat päivät maksavat paljon. Ja sitä, joka hävittää isänperintönsä nuoruuden huimuudessa, kutsuvat he mielettömäksi. Ajatelkoon asiasta kukin ymmärryksensä mukaan. Mutta vasta sitä minä sanon hulluksi ja mielettömäksi, joka katuu kauppojaan jälkeenpäin, ja narrien narriksi sitä, joka luulee näkevänsä luonaan juomaveikot kun perintö on menetetty —."
"Tarvitseeko Ulvhild jotakin?" kysyi hän lempeästi, Ragnfridiin kääntyen; tämä oli tehnyt äkkinäisen liikkeen istuessaan lapsen luona.
"Ei, hän nukkuu sikeästi", sanoi äiti, tullen Aashildin ja Kristiinan pariin lieden äärelle. Käsi räppänänriukua vasten hän seisoi paikallaan katsoen alas Aashild-rouvan kasvoihin.
"Tuota Kristiina ei ymmärrä", hän virkkoi.
"Ei", vastasi rouva. "Mutta kai hän osasi rukouksensakin, ennenkuin ymmärsi niitä. Ken tarvitsee rukouksia ja neuvoja, ei kaipaa oppia tai ymmärtämistä."
Ragnfrid rypisti miettivästi mustia kulmiaan. Silloin muistuttivat hänen kirkkaat, syvällä olevat silmänsä taas mustan metsänrinteen alla lepäävää lampea, kuten Kristiina oli kuvitellut lapsena — tai kuullut jonkun sanovan. Aashild-rouva katsoi häneen hymyillen hiljaista hymyään. Ragnfrid kävi lieden laidalle, otti oksan ja työnsi sen tuleen.
"Mutta entä se, joka on tuhlannut perintönsä huonoihin tavaroihin — ja sitten keksii aarteen, josta antaisi vaikka elämänsä — eikö sellainen mielestänne voi katua hulluuttansa?"
"Missä kauppaa käydään, siellä on myöskin tappion vaara", sanoi Aashild-rouva. "Ja se, ken tahtoo antaa elämänsä, saa panna sen peliin ja katsoa sitten, mitä sillä voi voittaa —."