Kristiina lensi punaiseksi, vaikkei hän ymmärtänyt kaikkea Aashild-rouvan puhetta. Mutta sitä mukaa kuin aika kului ja hänen arkkunsa täyttyivät ja hän alinomaa kuuli puhuttavan naimisistaan ja siitä, mitä hän toisi pesään, alkoi hän toivoa, että asia lujitettaisiin kihlauksella ja että Simon tulisi taas heille käymään; hän ajatteli viimein aika usein tätä ja iloitsi tulevasta kohtaamisesta.
* * * * *
Kristiina oli nyt täysin varttunut neito ja hänestä oli tullut hyvin kaunis. Hän muistutti isäänsä ja oli sujahtanut pitkäksi; hän oli hoikka vyötäröltä ja hieno jäseniltä, mutta sentään pyöreä ja täyteläinen. Hänen kasvonsa olivat jonkun verran lyhyet ja ymmyrkäiset, otsa matala ja leveä ja valkoinen kuin maito, silmät suuret, harmaat ja lempeät kauniisti kaartuvien kulmien alla. Suu oli isonlainen, mutta se oli raikkaan punainen ja mehevä; leuka pyöreä kuin omena ja hyvin muodostunut. Hänellä oli pitkä paksu tukka, mutta siinä oli tumma vivahdus, niin että se oli yhtä paljon ruskea kuin keltainen, ja aivan sileä. Lauritsalle ei mikään ollut mieluisempaa kuin kuulla Sira Eirikin ylistävän Kristiinaa — pappi oli nähnyt neidon ylenevän lapsesta, opettanut tälle lukua ja kirjoitusta ja piti tästä paljon. Mutta Lauritsa ei pitänyt oikein siitä, että tämä joskus vertasi hänen tytärtänsä virheettömään, silkinhienoon varsatammaan.
Kuitenkin sanoivat kaikki, että ellei Ulvhildille olisi sattunut tuota onnettomuutta, niin tästä olisi tullut vielä monta vertaa kauniimpi kuin sisarensa. Ulvhildilla oli mitä sievimmät ja herttaisimmat kasvot, valkoiset ja punaiset kuin mansikka ja rieskamaito, vaaleankellertävä ja silkinhieno tukka, joka kähertyi ja sykkyröityi kaulalle ja kapeille olkapäille. Silmistään hän muistutti Gjeslingeitä: ne olivat syvällä suorien mustien kulmakarvojen alla, väriltään harmaan siniset ja läpinäkyvät kuin vesi, mutta katse oli lauhkea ja vailla terävyyttä. Lisäksi oli lapsen ääni niin helkkyvä ja eloisa, että sitä ilokseen kuunteli tämän laulaessa tai muuten puhellessa; hän oli oppivainen lukuun ja kaikellaiseen soittoon sekä lautapeliin, mutta haluton kotitöihin, joissa hänen selkänsä heti väsyi.
Sillä siltä se nyt näytti, ettei tuo kaunis lapsi milloinkaan saisi täyttä liikkumisvapautta. Vähän hän oli parantunut sen jälkeen kuin isä oli käynyt hänen kanssaan Nidarosissa Pyhää Olavia rukoilemassa. Lauritsa ja Ragnfrid olivat kulkeneet sinne jalan, ilman yhtään saattomiestä tai palvelijaa kerallaan; he kantoivat häntä paareilla koko matkan. Tuon matkan jälkeen parani Ulvhild sen verran, että hän saattoi kulkea kainalosauvan avulla. Mutta luultavaa tuskin oli, että hän voisi tulla siksi terveeksi, että hänet saattoi naittaa. Hänet täytyi kai ajan tullen antaa luostariin nunnaksi perintöineen.
Tästä ei ollut koskaan puhetta, eikä Ulvhild huomannut juuri olevansa erilainen kuin muutkaan lapset. Hän piti hyvin paljon komeudesta ja kauniista vaatteista, eivätkä vanhemmat hennoneet kieltää häneltä mitään, vaan Ragnfrid palttasi ja neuloi ja puki hänet niinkuin kuninkaan lapsen. Kun laakson halki kulki kerran pari kauppasaksaa, jotka jäivät yöksi Laugarbruhun, sai Ulvhild nähdä heidän tavaransa siellä; näillä oli jotain meripihkan väristä silkkiä, josta tämä välttämättä tahtoi itselleen paidan. Lauritsa ei muuten milloinkaan tehnyt kauppaa sellaisten kanssa, jotka kuleksivat pitkin maata kaupitellen salaa kaupunkitavaroita, mutta nyt hän osti heti koko käärön. Hän antoi Kristiinallekin kangasta morsiuspaidaksi, ja sitä tämä sitten ompeli koko kesän. Siihen asti hänellä oli ollut vain villaisia paitoja ja yksi aivinainen kaupunkitarpeeksi. Mutta Ulvhild sai silkkisen vieraspaidan ja palttinaisen sunnuntaipaidan, jonka yläosa oli silkistä.
Lauritsa Bjørngulfinpoika omisti nyt Laugarbrun kartanonkin, jota hoitivat Tordis sekä Jon. Heidän luonaan oli Lauritsan ja Rangfridin nuorin tytär Ramborg, jonka Tordis oli imettänyt. Ragnfrid ei kernaasti nähnyt lastaan ensi aikoina sen syntymisen jälkeen, sillä hän sanoi tuovansa huonon onnen lapsilleen. Hän rakasti kuitenkin suuresti tuota pikku piikaa ja lähetteli alinomaa lahjoja tälle sekä Tordikselle; hän kävi itsekin useasti Laugarbrussa katsomassa Ramborgia, mutta mieluimmin sen jälkeen kuin tämä oli nukkunut, jolloin hän istui sen kätkyen ääressä. Lauritsa ja molemmat isommat tytöt kävivät usein Laugarbrussa leikkimässä pikkaraisen kanssa; tämä oli vahva ja terve lapsi, mutta ei niin kaunis kuin toiset sisarensa.
* * * * *
Tämä kesä oli viimeinen, jolloin Arne Gyrdinpoika oli Jørundgaardissa. Piispa oli antanut Gyrdille lupauksen auttaa tämän poikaa eteenpäin maailmassa, ja syksyllä oli Arnen määrä muuttaa Hamariin.
Kristiina oli kyllä huomannut, että Arne piti hänestä, mutta hän oli monella tapaa niin kovin lapsellinen, ettei hän ajatellut paljon tuota seikkaa, vaan oli tätä kohtaan samallainen kuin ennen, lapsuusvuosista asti, etsi tämän seuraa niin usein kuin saattoi ja oli aina tämän pari kun tanssittiin kotona tai kirkonmäellä. Se, ettei äiti pitänyt tästä, oli hänestä vähän lystikästä. Mutta hän ei puhunut koskaan Arnelle Simonista ja naimisestaan, sillä hän näki tämän käyvän raskasmieliseksi, kun siitä tuli puhe.