Veli Edvin seisoi matkavalmiina, sauva ja pussi kädessä tallinedussillalla; hymyillen hän kiitti Kristiinaa tämän näkemästä vaivasta, asettui istumaan nurmelle ja söi, Kristiinan istuessa hänen jalkopäässään.
Kristiinan pieni valkoinen koira tassutti siihen niin että pienet kaulakulkuset kilisivät. Kristiina otti sen syliinsä ja veli Edvin näpsäytteli sille sormiansa, heitti sen kurkkuun pieniä vehnäskappaleita ja ylisti sen kauneutta.
"Se on samaa lajia, jonka Eufemia-kuningatar toi meidän maahamme", hän sanoi. "Täällä on nyt kaikki niin hienoa Jørundgaardissa, suuret sekä pienet seikat." Kristiina punastui ilosta. Hän kyllä tiesi, että koira oli hieno, ja oli ylpeä siitä, että se oli hänen; ei koko laaksossa kellään muulla ollut sylikoiraa. Mutta sitä hän ei kuitenkaan ollut tiennyt, että se oli samaa lajia kuin kuningattaren lempikoirat.
"Simon Andreksenpoika on lähettänyt sen minulle", hän sanoi painaen sen itseään vasten, jolloin koira lipoi hänen kasvojansa. "Sen nimi on Kortelin."
Hän oli aikonut puhua munkille rauhattomuudestaan ja kysyä tämän neuvoa. Mutta nyt hänellä ei enää ollut halua muistella eilisiltaisia ajatuksiaan. Veli Edvinhän ajatteli, että Jumala kääntäisi kaiken Ulvhildin parhaaksi. Ja Simon oli tehnyt kauniisti, kun oli lähettänyt hänelle sellaisen lahjan jo ennen kihlajaisia. Arnea hän ei tahtonut ajatella — tämä oli tehnyt väärin häntä kohtaan silloin.
Veli Edvin otti sauvan sekä pussin ja käski Kristiinan sanoa terveisiä toisille — hän ei sanonut malttavansa jäädä odottamaan väen nousemista, vaan tahtoi lähteä taipaleelle nyt kun oli viileä. Kristiina saattoi häntä kirkon ohi vähän matkaa lehtoon.
Heidän erotessaan toivotti veli Edvin Herran rauhaa ja siunasi häntä.
"Antakaa minullekin sellainen sana, jonka annoitte Ulvhildille, rakas isä", pyysi Kristiina; hän seisoi pitäen munkin kättä omassaan.
Munkki pyyhki paljasta, leinin myhkyröittämää jalkaansa kosteaan ruohoon:
"Ota siis, tyttäreni, tarkka vaari siitä, miten Jumala hoitaa tämän laakson asukkaiden tarpeet. Täällä sataa niukasti, mutta hän antaa teille vettä tunturilta, ja sallii kasteen kostuttaa niityt ja pellot joka yö. Kiitä Jumalaa hyvistä lahjoista, joita hän on suonut osaksesi, äläkä valita, jos sinusta tuntuisi siltä kuin tarvitsisit vielä muuta. Sinulla on kaunis keltainen tukka, älä sure sitä, ettei se ole kihara. Etkö ole kuullut akasta, joka itki sitä, ettei hänellä ollut muuta kuin yksi pieni läskipala seitsemälle nälkäiselle lapselle jouluksi. Pyhä Olavi ajoi ratsain ohi ja tuli samaan joukkoon; hän ojensi kätensä särpimen yli ja pyysi Jumalaa ruokkimaan nuo nälkäiset variksenpojat. Mutta kun akka näki, että pöydällä oli teurastettu sika, itki hän sitä, ettei hänellä ollut kylliksi kulhoja ja kaukaloita."