Kristiina niiasi ja suuteli hänen kättään. Sen jälkeen käski Groa-rouva Kristiinan seuraamaan mahdottoman lihavaa vanhaa nunnaa, jota hän kutsui sisar Potentiaksi, nunnien ruokasaliin. Miehet ja Gyrid-rouvan hän kutsui syömään kanssaan toiseen huoneeseen.
Ruokasali oli kaunis huone, siinä oli kivinen lattia ja suippokaariset, lasiruuduilla varustetut ikkunat. Seinässä oli oviaukko toiseen huoneeseen, jossa myöskin täytyi olla lasiset ikkunat, sillä sinne paistoi aurinko.
Sisaret istuivat jo pöydässä, odottaen ruokaa vanhemmat nunnat patjoitetulla kivilavitsalla ikkunaseinällä; nuoremmat sisaret ja paljaspäiset neidot vaaleissa sarkapukimissaan puisella penkillä pöydän toisella puolen. Sivuhuoneessa oli myös katettu pöytä, se oli arvokkaimpia ulkotyömiehiä ja palvelijoita varten; siellä näkyi olevan joitakin vanhoja miehiä. Näillä ei ollut luostarivaatteita, mutta he olivat kuitenkin tummissa, kunniallisissa puvuissa.
Sisar Potentia osoitti Kristiinalle paikan ulkopuolisella penkillä, mutta asettui itse istumaan abbedissan kunniasijan läheisyyteen pöydän päässä se oli tyhjänä tänään.
Kaikki nousivat seisomaan sekä samassa huoneessa että viereisessä, sisarten lukiessa ruokarukousta. Tämän jälkeen astui muuan nuori, kaunis nunna esiin ja nousi lukutuoliin, joka oli sijoitettu molempien huoneiden väliseen oviaukeamaan. Ja sisarten kantaessa ruokaa ja juomaa tänne, mutta kahden nuorimman nunnan palvellessa toisen huoneen pöydässä olijoita, luki lukutuolissa seisova nunna korkealla, kauniilla äänellä ja kertaakaan pysähtymättä tai takertelematta kertomuksen Pyhästä Theodorasta ja Pyhästä Didymuksesta.
Alussa ajatteli Kristiina parhaasta päästä sitä, miten osaisi syödä sievästi, sillä hän näki, että kaikki sisaret ja neidot käyttäytyivät niin hienosti ja söivät niin säädyllisesti kuin olisivat olleet suurimmissa pidoissa. Tarjolla oli runsaasti hyvää ruokaa ja juomaa, mutta kaikki söivät kohtuudella ja liikuttivat vateja vain sormiensa nenillä; kukaan ei läikyttänyt lientä liinoille eikä vaatteilleen, ja kaikki leikkasivat lihan niin pieniksi kappaleiksi, ettei heidän suunsa tahriintunut, ja söivät niin varovasti, ettei kuulunut pienintäkään kolinaa.
Kristiina tuli hikiseksi pelosta, ettei osaisi olla yhtä sievästi kuin toiset; häntä vaivasi myös hänen kirjava pukunsa toisten mustaan ja valkeaan puettujen naisten keskellä — hän kuvitteli kaikkien katsovan häntä. Ja kun hän sitten yritti syödä kimpaleen lihavaa lampaankylkeä, pidellen sitä kahdella sormella luusta ja leikellen sitä oikealla kädellä, koettaen samalla käyttää veistä keveästi ja kauniisti, luiskahti koko kappale hänen kädestään; leipäviipale ja liha räiskähtivät liinalle, veitsen pudotessa kilahtaen lattialle.
Se kaikui niin kauheasti tuossa hiljaisessa huoneessa. Kristiina lensi helakan punaiseksi ja koetti kumartua veistä nostamaan, mutta tohveleihin puettu sisar tuli äänettömästi luo ja kokosi Kristiinan tavarat maasta. Mutta Kristiina ei jaksanut enää syödä. Hän tunsi myös leikanneensa sormensa ja pelkäsi veren tuhrivan liinan, sekä istui käsi käärittynä hameen poimuun, peläten, että hän nyt likasi kauniin vaaleansinisen hameensa, joka oli tehty Oslon-matkaa varten — hän ei uskaltanut nostaa silmiään sylistään.
Vähän ajan kuluttua hän alkoi kuunnella tarkemmin nunnan lukua. "Kun päällikkö ei voinut järkyttää Theodora-neidon mieltä — tämä ei tahtonut uhrata epäjumalille eikä antaa naittaa itseään — käski hän viedä tämän porttolaan. Kuitenkin hän vielä matkalla kehoitti tätä muistamaan korkeasyntyistä sukuaan ja kunniallisia vanhempiaan, joiden päälle hän nyt oli vetävä ikuisen häpeän, ja sanoi tämän saavan elää rauhassa ja jäädä neidoksi, jos hän suostui palvelemaan pakanallista jumalatarta, jota nimitettiin Dianaksi."
Theodora vastasi pelottomasti: "Siveys on kuin lamppu, mutta rakkaus Jumalaan on liekki; jos minä suostuisin palvelemaan tuota paholaisnaista, jota te kutsutte Dianaksi, silloin ei siveyteni olisi enemmän arvoinen kuin ruostunut lamppu vailla tulta tai öljyä. Sanot minua korkeasyntyiseksi, mutta me olemme kaikki orjiksi syntyneitä senjälkeen kuin ensimmäiset vanhempamme möivät itsensä perkeleelle. Kristus on lunastanut minut, ja minä olen velvollinen palvelemaan häntä enkä voi siis mennä naimisiin hänen vihamiestensä kanssa. Hän on varjeleva kyyhkystänsä; mutta jos hän sallii teidän runnella ruumiini, joka on hänen pyhän henkensä temppeli, ei se oli koituva minulle häpeäksi, niin kauan kun en suostu pettämään hänen omaisuuttaan vihollisten käsiin."