"Onko rouva Aashild Gautentytär Dovresta sukulaisenne?" hän kysyy.
"Hän on tätini. Asia on siten, että minä olen Erlend Nikulauksenpoika, Husabyn herra." Ritari katsoo niin kummasti häneen, että hän yhä enemmän hämmentyy, mutta sitten hän tointuu ja sanoo:
"Tahtoisin kiittää teitä kauniimmin, Erlend Nikulauksenpoika, mutta en tiedä, miten sanoisin —."
Toinen kumarsi hänelle ja Kristiinasta tuntui, että hänen oli aika heittää hyvästit, vaikka hän olisi mielellään puhunut enemmän tämän kanssa. Kirkon ovella hän kääntyi ja nähdessään Erlendin vielä seisovan hevosensa luona, vilkutti hän tälle kättään.
Luostarissa vallitsi suuri kauhistus ja hälinä. Haakon oli lähettänyt sinne ratsastavan sananviejän; hän oli itse lähtenyt kaupunkiin neitoja etsimään ja hänelle oli lähetetty apumiehiä luostarista. Nunnat olivat kuulleet, että pedot olisivat tappaneet ja syöneet kaksi lasta alhaalla kaupungissa. Se nyt oli valhetta; pantteri — oli vain yksi sellainen — oli otettu kiinni jo iltamessun aikaan, jotkut kuninkaan kartanon miehet olivat saaneet sen käsiinsä.
* * * * *
Kristiina seisoi pää painuksissa mitään virkkamatta abbedissan ja sisar Potentian nuhdellessa heitä. Oli kuin hän olisi nukkunut sisällisesti. Ingebjørg itki ja koetti vastailla — hehän olivat lähteneet ulos sisar Potentian luvalla, luotettavan saattajan seuraamana, eivätkä mahtaneet mitään sille, mitä sen jälkeen oli tapahtunut —.
Mutta Groa-rouva sanoi, että heidän tuli jäädä kirkkoon keskiyön lyöntiin asti, koettaa kääntää ajatuksensa hengellisiin asioihin ja kiittää Jumalaa, joka oli pelastanut heidän henkensä ja kunniansa. "Siinä nyt olette saaneet selvän todistuksen maailman turmeluksesta", hän sanoi, "pedot ja perkeleen palvelijat väijyvät Jumalan lapsia joka askeleella, eikä näillä ole muuta pelastusta kuin rukous ja avuksihuutaminen."
* * * * *
Hän antoi heille kummallekin palavan kynttilän ja käski heidän jäädä sisar Cecilia Baardintyttären seuraan, joka usein oli yksin kirkossa rukoilemassa aamupuoleen yötä.