Kukaan ei laulanut juuri silloin — piirit keinuivat hiljalleen suuntaan ja toiseen viulunsävelen mukana. Sitten huusi joku Tanskan-Sivordia laulamaan heille uuden laulun. Pitkä vaalea mies, jolla oli suunnattomat kourat, astui piirin keskeen ja alkoi laulaa:
Munkholman rannalla valkoisella hiekalla Ivar-herra tanssittaa kuningatarta. Tunnetteko Ivar-herran?
Soittajat eivät osanneet säveltä, he näppäilivät kieliä vähän sieltä täältä, sitten tanskalainen lauloi yksikseen — hänellä oli kaunis, vahva ääni.
Muistatteko, kuningatar, sitä kesä-aikaa, kun teidät tuotiin Ruotsista Tanskan rantaan?
Kun teidät tuotiin Ruotsista valtaistuimelle päässä kruunu loistava ja kyynel silmän alla.
Kultakruunu kutreilla ja itkussa silmä. Tanskan rouva ihana, minun oletteko vielä?
Viulut soittivat taas mukana, tanssijat hyräilivät äsken opittua säveltä ja yhtyivät loppuun.
Jos ootte minun miehiäni, arvon Ivar-herra, niin totisesti hirsipuussa riiputte kerran!
Mutta Ivar-herra peloton rautapaidassansa nyt kultapurteen hypähti ja lähti matkahansa.
Oi kuningatar Tanskanmaan niin monta hyvää yötä kuin taivaalla on tähteä mä teille toivon myötä.