"Miksen minä ole kuullut!" Erlend nauroi ääneen "Mutta näkemättä se on vielä —"
Erling Vidkuninpoika sanoi:
"Kuule, Erlend, herraksi on syntynyt harva, mutta kaikki ovat syntyneet palvelemaan; oikea herruus on olla palvelijansa palvelija."
Erlend vei kätensä niskan taa, venyttelihe ja sanoi sitten hymyillen:
"Sitä en ole milloinkaan ajatellut. Enkä minä usko alaisteni voivan kiittää minua mistään palveluksista. Ja kuitenkin, ihme ja kumma, minä luulen heidän pitävän minusta." Hän hieroi hyväillen poskeaan Kristiinan mustaan kissanpoikaan, joka oli hypännyt hänen olalleen ja marni nyt hyrräten selkä köyryssä hänen kaulansa ympärillä. "Mutta tämä vaimoni tässä — hän on mitä palvelevaisin rouva — vaikka teillä ei olekaan syytä uskoa sitä — sillä kannut ja haarikat ovat tyhjät, Kristiina!"
Orm, joka oli istunut ääneti kuunnellen miesten puhetta, nousi paikalla ylös ja lähti ulos.
"Talon emännällä on ollut niin ikävä, että hän on nukkunut", sanoi Haftor hymyillen, "ja syy on teidän — olisitte antaneet minun jutella rauhassa hänen kanssaan, minä osaan puhella naisten mieliksi."
"Niin, tämä puhuminen on varmaan käynyt ikävystyttäväksi teille, emäntä", sanoi Erling anteeksipyytävästi, mutta Kristiina vastasi hymyillen:
"Enhän minä ole tainnut käsittää kaikkea, mitä täällä on puhuttu tänä iltana, herra, mutta muistan hyvin kaiken ja voin perästäpäin tuumia edelleen —"
Orm palasi parin palvelusneidon seurassa, jotka kantoivat tupaan lisää juotavaa. Poika täytti astiat. Lauritsa katsoi surullisesti tuota kaunista lasta. Hän oli koettanut päästä keskustelun alkuun Orm Erlendinpojan kanssa, mutta tämä oli vähäsanainen, vaikka hänellä oli kaunis, säädykäs käytös.