Eräs neidoista kuiskasi Kristiinan korvaan, että Naakkve oli herännyt ja huusi kauheasti pikkutuvassa. Emäntä toivotti silloin hyvää yötä ja lähti palvelusneitojen kanssa ulos.
Miehet ryhtyivät uudelleen juomaan. Erling-herra ja Lauritsa katsoivat toisiinsa pari kertaa, sitten sanoi edellinen:
"Olin aikonut puhua sinulle eräästä asiasta, Erlend. Taitaa tulla sotaanlähtökäsky täällä meidän vuonomme ja Møren kulmalla — pohjoisessa pelätään venäläisten hyökkäävän taas rajan yli suuremmalla voimalla ensi kesänä, niin ettei siellä jakseta pitää puolia yksin. Se on ensimmäinen voitto, josta saamme kiittää Ruotsin kanssa tehtyä sopimusta — eikä ole oikein, että haaløygalaiset hyötyvät siitä yksin. Arne Gjavvaldinpoika on liian vanha ja kitulias, minkä vuoksi on ollut puhe siitä, että sinut pantaisiin talonpoikaislaivojen päälliköksi vuonon tällä puolen. Mitä sinä pitäisit siitä?"
Erlend läimähytti kätensä yhteen — hänen kasvonsa loistivat:
"Mitä minä pitäisin siitä —!"
"Kovin suurta palkkaa tuskin saatamme luvata", sanoi Erling hillitsevästi. "Mutta sinun tulisi hankkia tietoja tämän puolen lääninherroilta — neuvoston herrojen kesken on arveltu sinua ehkä sopivaksi mieheksi toimittamaan jotakin tässä asiassa. Toiset muistavat vielä sinun niittäneen kunniaa kreivi Jaakon laivapäällikkönä — ja muistan itse hänen sanoneen Haakon-kuninkaalle, että hän oli toiminut epäviisaasti ollessaan niin ankara taitavaa, nuorta soturia kohtaan. Hän sanoi, että sinusta vielä kerran tulisi kuninkaasi tuki."
Erlend näpsäytti sormiaan:
"Eihän vain sinusta tule kuningas, Erling Vidkuninpoika! Sitäkö te haudotte mielessänne", kysyi hän ääneen nauraen, "että Erlingistä pitäisi tehdä kuningas?"
Erling sanoi kärsimättömästi:
"Eikö mitä, Erlend, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun täyttä totta —"