Sitten hän taas vaipui ajatuksiin. Mestari Gunnulf katsoi noita kahta, veljenvaimoa ja veljenpoikaa, heidän istuessaan hänen kummallakin puolellaan. Tulijat näyttivät niin väsyneiltä ja surullisilta, että hänen sydäntään aivan ahdisti.
Orm oli tosin aina raskasmielisen näköinen. Poika oli nyt viisitoistavuotias ja hän olisi ollut mitä kaunein nuorukainen, ellei hän olisi näyttänyt niin pehmeäluontoiselta ja heikolta. Hän oli melkein isänsä pituinen, mutta hänen vartensa oli liian hontelo ja kapeaharteinen. Kasvoiltaankin hän muistutti Erlendiä, mutta hänen silmänsä olivat paljon tummemman siniset kuin isän, ja ensimmäisten mustien parranhaituvien varjostama suu oli vielä pienempi ja hennompi kuin Erlendin ja aina tiukasti suljettu; suupieliin oli painunut pieni alakuloinen piirre. Ormin kapea, ruskea niskakin, joka näkyi mustan, kiharan tukan alta, näytti kumman onnettomalta hänen syödessään siinä hiukan etukumarassa.
Kristiina ei ollut ennen istunut lankonsa kanssa samassa pöydässä tämän luona. Edellisenä vuonna hän oli ollut Erlendin mukana kaupungissa kevätkäräjillä, ja silloin he olivat asuneet tässä samassa talossa, jonka Gunnulf oli perinyt isältään, mutta silloin asui pappi ristinveljien luostarissa erään kaniikin sijaisena. Nyt oli mestari Gunnulf Steinin seurakuntapappi, mutta hän piti siellä sijaista johtaen kirjankirjoitustöitä arkkihiippakunnan kirkoissa kanttorin, herra Eirik Finninpojan sairastaessa. Ja nyt hän asui omassa talossaan.
Tupa oli vähän erilainen kuin mitä Kristiina oli tottunut näkemään. Talo oli puusta, mutta keskelle itäistä päätyseinää oli Gunnulf muurauttanut suuren uunin, jollaisia hän oli nähnyt eteläisemmissä maissa; roihuvalkea paloi kankirautojen takana. Pöytä oli toisella pitkällä seinällä, ja vastakkaisella seinällä oli penkkejä kirjoituslautoineen; Neitsyt Maarian kuvan edessä paloi keltainen messinkinen lamppu, ja sen lähellä oli kirjatelineitä.
Vieraalta tuntui hänestä tupa ja vieraalta lanko, kun hän näki tämän istuvan pöydässä alaistensa kera; siinä oli pappeja ja miespalvelijoita, jotka näyttivät omituisen puolipapillisilta. Oli siinä köyhääkin kansaa — vanhoja äijiä ja eräs nuori poika, jolla oli kaivomaisen ohuet punaiset luomet tyhjien silmäkuoppien yllä. Naisten penkillä molempien vanhojen talonnaisten vieressä istui tyttö, jolla oli parin vuoden vanha lapsi sylissä; hän ahtoi nälissään sisäänsä särvintä ja työnsi sitä lapsen suuhun, niin että pienokaisen posket olivat haljeta.
Kaikki Kristuksenkirkon papit ruokkivat nimittäin köyhää kansaa. Mutta Kristiina oli kuullut, että Gunnulf Nikulauksenpojan luona kävi vähemmän kerjäläisiä kuin toisten pappien luona, vaikka — tai juuri siksi, että tämä syötti heidät luonaan tuvassa, kestiten jokaista almunanojaa kuin arvossapidettyä vierasta. He saivat ruokaa hänen omasta vadistaan ja olutta papin omista astioista. Köyhät kävivät hänen luonaan milloin katsoivat tarvitsevansa särpimen puolta — muuten he menivät mieluummin toisten pappien luo, missä heitä ravittiin puurolla ja kaljalla pirtissä.
Heti kun kirjuri oli lukenut ruokarukouksen, tahtoivat köyhät vieraat lähteä. Gunnulf puhutteli lempeästi jokaista erikseen, kysyi, eivätkö he tahtoneet jäädä taloon yöksi tai tarvitsivatko he jotakin muuten; mutta vain sokea poika jäi taloon. Tyttöä, jolla oli lapsi, pyysi pappi erityisesti jäämään, ettei tämän tarvitsisi kantaa lastansa ulkona yöllä, mutta tyttö mutisi anteeksipyynnön ja kiiruhti ulos. Sitten pyysi Gunnulf erästä palvelijaa katsomaan, että sokea Arnstein sai olutta ja mukavan vuoteen vierastuvassa. Sitten hän otti hartioilleen huppuviitan ja sanoi:
"Te, Orm ja Kristiina, olette kaiketi väsyneet ja tahdotte mennä levolle. Audhild pitää teistä huolen — te nukutte varmaan minun palatessani kirkosta."
Mutta Kristiina pyysi päästä mukaan. "Siksi minä olen tänne tullutkin", sanoi hän, luoden epätoivoiset silmänsä Gunnulfiin. Ingrid lainasi hänelle kuivan viitan, ja he liittyivät Ormin kanssa pieneen saattueeseen, joka lähti pappilasta.
Kellojen ääni kuului aivan heidän päänsä päältä mustan yötaivaan korkeudesta — kirkkoon ei ollut monta askelta. He kahlasivat syvässä, märässä, vastasataneessa lumessa. Pyry oli tauonnut, mutta muutamia pieniä lumihiutaleita lenteli vielä ilmassa hohtaen heikosti pimeässä.