"Minä pelkään sinua", sanoi hän taas. "Gunnulf, kun sinä puhut noin, silloin ymmärrän, etten milloinkaan jaksa ponnistaa niin että saavutan rauhan."
"Jumala on löytävä sinut", sanoi pappi hiljaa. "Ole paikallasi äläkä pakene häntä, joka on etsinyt sinua ennen kuin olit äitisi kohdussa."
Gunnulf istui vähän aikaa sängyn laidalla. Sitten hän kysyi tyynesti, oliko hänen herätettävä Ingrid ja pyydettävä tätä riisumaan Kristiinalta vaatteet. Kristiina pudisti päätään.
Silloin pappi siunasi hänet kolmesti, toivotti hyvää yötä Ormille ja lähti kamariin.
Orm ja Kristiina riisuivat vaatteet yltään. Poika näytti olevan pohjattomiin ajatuksiin vaipunut. Kun Kristiina oli mennyt vuoteeseen, tuli Orm hänen luokseen. Hän katsoi Kristiinan itkun uurtamia kasvoja ja kysyi, tahtoiko tämä, että hän istuisi hänen luonaan siihen asti kun Kristiina nukkui.
"En — en, Orm, väsyttäähän sinuakin, joka olet nuori. Taitaa olla hyvin myöhä —"
Orm viipyi vielä paikallaan.
"Eikö sinusta ole ihmeellistä", sanoi hän äkkiä, "että isä ja Gunnulf-setä — vaikka ovat niin erilaiset — kuitenkin jollakin tavoin muistuttavat toisiaan?"
Kristiina makasi hiljaa ja sanoi sitten:
"Ehkä — he ovat aivan erilaisia kuin muut miehet —"