"Parasta taitaisi olla, jos isä itse järjestäisi asian ennen kuin kuolee", tuumi Gyrd.
"Voi, annetaan isän kuolla rauhassa", sanoi Simon. "Emmeköhän me kaksi osaa suojella sisartamme niin etteivät toiset saa höyhentää häntä siksi, että häntä on kohdannut onnettomuus —"
* * * * *
Ja niin hajaantuivat herra Andres Darren perilliset katkerassa epäsovussa. Gyrd oli ainoa, jolle Simon heitti hyvästit kotoa lähtiessään — ja hän tiesi, etteivät Gyrdiä ja hänen vaimoaan nyt odottaneet liian leppeät päivät. Sigridin hän vei kanssansa Formoon — hoitamaan taloutta; Simon puolestaan ohjasi Sigridin asioita.
Hän ratsasti kartanolleen muutamana harmaana päivänä lumensulamisaikaan, Laugenin varsilla kasvavan leppämetsän ruskottaessa. Aikoessaan astua tuvan ovesta sisään Arngjerd käsivarrellaan kysyi Sigrid Andreksentytär:
"Miksi sinä hymyilit, Simon?"
"Hymyilinkö minä?"
Hän oli ajatellut, että tämä oli toisenlainen paluu, kuin minkä hän oli luullut odottavan itseään kerran — sen päivän ollessa käsissä, jolloin hän asettuisi isoäitinsä kartanoon. Vietelty sisar ja äpärälapsi, siinä hänen osansa.
* * * * *
Ensimmäisenä kesänä Simon ei nähnyt paljon Jørundgaardin väkeä — hän vältti näitä tietensä.