"Saat koettaa selvitä kaksi vuotta, Simon. Neljätoistavuotiaana on neito naimakelpoinen, silloin sinä voit ottaa minut luoksesi."
"En minä huoli sinua", sanoi Simon nauraen. "Minä pelkään, etten osaa pitää aisoissa noin villiä neitoa."
"Hiljaisimmilla vesillä on mutaisin pohja, sanoo isä", lausui Ramborg. "Minä olen villi. Sisareni oli hiljainen ja lauhkea. Oletko jo unohtanut Kristiinan, Simon Andreksenpoika?"
Simon hyppäsi penkiltä, tempasi tytön käsiinsä, nosti olkaansa vasten ja suuteli häntä kaulakuoppaan, niin että siihen jäi punainen jälki. Kauhistuneena ja ihmetellen omaa itseään hän päästi sitten Ramborgin käsistään — tarttui Arngjerdiin ja viskeli ja rutisteli tätä samalla tapaa peittääkseen äskeisen tekonsa. Hän ajeli ja hätyytteli tyttöjä, puolisuurta ja pientä, niin että nämä hyppivät pöytien ja penkkien yli; viimeksi hän nosti heidät ovea lähinnä olevalle poikkihirrelle ja juoksi ulos.
Jørundgaardissa ei milloinkaan mainittu Kristiinaa hänen kuultensa.
* * * * *
Ramborg Lauritsantytär varttui ja kaunistui. Kylän kielet alkoivat kilvan naittaa häntä. Yhteen aikaan puhuttiin Eindride Haakoninpojasta, joka oli Valders-Gjeslingien sukua. He olivat serkkuja neljännessä polvessa, mutta Lauritsa ja Haakon olivat kumpikin niin rikkaat, että heillä olisi ollut varaa hankkia paavilta erikoislupa. Siihen olisivat loppuneet vanhat käräjäriidatkin, joita oli jatkunut siitä asti kun vanhat Gjeslingit olivat liittyneet Skule-herttuaan ja kuningas Haakon oli ottanut heiltä Vaagen tilan ja antanut sen Sigurd Eldjarnille. Ivar Gjesling nuorempi oli saanut takaisin Sundbun naimisen ja vaihdon kautta, mutta näistä asioista oli ollut äärettömän paljon riitaa ja rettelöitä. Lauritsa nauroi sille; se osa saaliista, jonka hän olisi voinut vaatia vaimonsa nimessä, ei ollut edes sen vasikannahan ja rahan arvoinen, jonka hän oli menettänyt tuon jutun vuoksi — puhumattakaan matkoista ja harmeista. Mutta kun hän oli ajanut sitä koko naimisissaolonsa ajan, täytyi hänen pysyä kannallaan —.
Mutta Eindride Gjesling vietti häitä toisen tytön kanssa, eikä Jørundgaardin väki näyttänyt surevan sitä. He olivat mukana häissä, ja Ramborg kertoi kotiin tultuaan, että neljä miestä oli puhunut Lauritsalle hänestä omassa tai jonkun sukulaisensa nimessä. Lauritsa oli vastannut, ettei hän tahtonut tehdä mitään sopimusta tyttärestään ennen kuin tämä oli kyllin vanha sanoakseen oman sanansa asiassa.
Tällä kannalla olivat asiat keväällä sinä vuonna, jolloin Ramborg täytti neljätoista vuotta. Silloin hän oli eräänä iltana navetassa Simonin kanssa katsomassa vasikkaa, joka heille oli syntynyt. Se oli valkoinen, mutta siinä oli ruskea täplä, jonka Ramborg sanoi muistuttavan aivan kirkkoa. Simon istui karsinan laidalla, tyttö oli kumartunut hänen polvensa yli ja Simon pudisti häntä palmikoista:
"Se merkitsee varmaan sitä, että sinä ajat pian morsiuskirkkoon, Ramborg!"