Lauritsa katsoi alas haukkaan ja raaputti sitä puikolla.
"Eikö Kristiinastakaan?" kuiskasi hän.
"Ei", vastasi Simon lujasti. "Ei hän tosin ole tehnyt kauniisti minua kohtaan, mutta en minä ole huomannut hänen milloinkaan valehdelleen. Hän sanoi avoimesti ja suoraan kohdanneensa toisen miehen, josta piti enemmän kuin minusta."
"Entä kun sinä niin helposti päästit hänet menemään", kysyi Lauritsa hiljaa, "niin eikö se tapahtunut siksi että sinä olit — kuullut huhuja — hänestä?"
"Ei", sanoi Simon yhä. "Minä en ollut kuullut mitään huhuja hänestä."
* * * * *
Päätettiin pitää kihlajaiset samana kesänä ja häät pääsiäisen jälkeen seuraavana vuonna, Ramborgin täytettyä viisitoista vuotta.
* * * * *
Kristiina ei ollut nähnyt kotiaan siitä päivästä asti, jolloin hän ratsasti sieltä morsiamena — siitä oli kahdeksan vuotta. Nyt hän palasi suuren saattueen kera — siihen kuului mies, Margret, viisi poikaa, lapsenhoitajia, neitoja, huoveja ja kuormahevosia. Lauritsa oli ratsastanut heitä vastaan; he tapasivat Dovrella. Kristiina ei enää ollut niin herkkä itkemään kuin nuoruudessaan, mutta nähdessään isänsä ratsastavan vastaan ja heidän kohdattuaan toisensa hän tarttui Lauritsan käteen ja suuteli sitä nöyrästi. Lauritsa hyppäsi heti alas hevosen selästä ja nosti tyttären syliinsä. Sitten hän tervehti kädestä Erlendiä, joka oli tehnyt kuten muut ja nyt tuli appeaan vastaan jalkaisin ja kunnioittavin elein.
Seuraavana päivänä ilmestyi Simon Jørundgaardiin tapaamaan uusia sukulaisiaan. Gyrd Darre ja herra Geirmund Kruke olivat mukana, mutta heidän vaimonsa olivat jääneet Formoon. Simon tahtoi pitää häät omassa talossaan, ja naisilla oli kova kiire.