"Olet kai kuullut isoisäni veljestä ja neitsyt Bengtasta, jotka pakenivat Ruotsista vastoin neidon sukulaisten mieltä? Jumala rankaisi heitä eikä suonut heille yhtään lasta. Etkö sinä ole kertaakaan näiden vuosien kuluessa pelännyt hänen rankaisevan meitä samoin?"
Ja Kristiina oli vielä sanonut hänelle hiljaa ja väristen:
"Ymmärräthän nyt, Erlend, etten ollut kovin iloinen kesällä, kun ensin havaitsin asian. Ja sittenkin mietin — mietin, että jos sinä kuolisit ennen kuin me ehdimme naimisiin — — — niin mieluummin jäisin sinun lapsesi kera maailmaan kuin yksin. Mietin, että jos minä sattuisin kuolemaan sitä synnyttäessäni — niin olisi sekin parempi kuin ettei sinulla olisi aviossa syntynyttä poikaa, joka astuisi isännän paikalle sinun jälkeesi sitten kun sinun aikasi tulee lähteä näiltä mailta —"
Erlend vastasi kiivaasti:
"Minusta poikani olisi liian kalliisti ostettu, jos se maksaisi sinun henkesi. Älä puhu noin, Kristiina —. Niin paljon en rakasta Husabytä", lisäsi hän kotvasen kuluttua. "Etenkin sen jälkeen kun ymmärsin, ettei Orm voi koskaan saada täyttä perintö-osaa —"
"Pidätkö enemmän hänen pojastaan kuin minun?" kysyi Kristiina silloin.
" Sinun pojastasi —" Erlend naurahti. "Hänestähän minä en tiedä muuta kuin että saamme sen lahjan puolisen vuotta aikaisemmin kuin hyvä olisi. Ormia olen rakastanut kaksitoista vuotta."
Hetken kuluttua kysyi Kristiina:
"Ikävöitkö milloinkaan noita lapsiasi?"
"Kyllä", vastasi mies. "Ennen kävin usein heitä katsomassa Østerdalenissa, missä he asuvat."