Muutamana iltana istuttiin Jørundgaardin pirtissä. Lauritsa viihtyi edelleen parhaiten tässä rakennuksessa, varsinkin sateella ja painostavalla säällä, kuten tänään, sillä isossa tuvassa ylisparvella oli lattea katto ja uuninsavu kävi kiusalliseksi; pirtissä sitä vastoin ajautui savu harjan alle lakeen silloinkin, kun täytyi sulkea räppänä ilman tähden.
Kristiina istui lieden ääressä neuloen; hän oli pahalla päällä ja ikävissään. Häntä vastapäätä torkkui Margret neulomuksensa ääressä haukotellen vähän väliä; lapset melusivat ja reuhasivat tuvassa. Ragnfrid oli Formossa ja enin palvelusväki oli poissa. Lauritsa istui pöydän päässä peräistuimellaan ja Erlend ulkopenkin päässä, heidän välillään oli shakkilauta ja he muuttelivat nappuloita ääneti ja harkiten. Kerran, kun Ivar ja Skule olivat repiä koiranpennun kahdeksi kappaleeksi, nousi Lauritsa paikaltaan ja pelasti vinkuvan eläinraiskan heidän kynsistään; hän ei virkkanut mitään, vaan istuutui takaisin pelin ääreen koira sylissään.
Kristiina meni heidän luokseen ja jäi katsomaan leikkiä käsi miehensä olalla. Erlend oli paljon huonompi pelaaja kuin hänen appensa ja hän hävisi useimmiten heidän istuessaan laudan ääressä iltaisin; mutta hän tyytyi osaansa hiljaa ja tyynesti. Tänä iltana hän pelasi erittäin huonosti. Kirstiina moitti häntä siitä — ei varsin leppeästi ja herttaisesti. Silloin sanoi Lauritsa viimein hiukan tylysti:
"Ei suinkaan Erlend voi pitää ajatuksiaan koossa, kun sinä seisot siinä hätistäen häntä. Mitä sinä tahdot, Kristiina — ethän sinä ole milloinkaan ymmärtänyt lautapeliä!"
"Enhän minä teidän mielestänne ymmärrä mitään —"
"Ainakaan yhtä asiaa sinä et näy ymmärtävän", sanoi Lauritsa terävästi, "ja se on se, miten vaimon tulee puhua miehelleen. Olisi parempi, jos menisit hillitsemään vekaroitasi — nehän pitävät pahempaa meteliä kuin tapaninajajat —"
Kristiina meni, asetti lapsensa riviin penkille ja istuutui itse heidän luokseen.
"Olkaa hiljaa, poikani", hän sanoi, "isoisä ei tahdo, että te leikitte ja pidätte elämää sisällä."
Lauritsa katsoi tyttäreensä, mutta oli vaiti. Vähän ajan kuluttua tulivat hoitajanaiset sisään, ja Kristiina, nämä ja Margret lähtivät panemaan lapsia levolle. Erlend sanoi jäätyään kahden kesken appivaarin kanssa:
"Minä toivoisin, appi, ettette te nuhtelisi Kristiinaa siten. Jos hän välttämättä tahtoo näykkiä minua huonolla tuulella ollessaan, niin — neuvominen on turhaa, eikä hän kärsi, että kukaan sanoo sanaakaan hänen lapsistaan —"