"Te näytte olevan niin hellät ystävät", vastasi Kristiina. "Jos olisitte tuntenut hänet silloin siksi, miksi tunnette hänet nyt, olisitte kukaties mielellännekin tehnyt sen."
Isä katsoi Kristiinaan vakavasti ja huolissaan:
"Nyt sinä puhut ajattelemattomasta Kristiina, ja sanot sellaista minkä tiedät valheeksi. Minä en pakottanut sinua silloin, kun tahdoit työntää luotasi laillisen sulhasesi, vaikka tiedät minun pitäneen Simonista kaikesta sydämestäni —"
"Ette — mutta Simon ei tahtonutkaan minua, ja niin."
"Vielä mitä. Mutta hän oli liian jaloluontoinen pitääkseen itsepäisesti kiinni oikeudestaan, kun sinä olit haluton. Enkä minä tiedä olisiko hän sydämessään ollut kovin sitä vastaan, jos olisin tehnyt, kuten Andres Darre tahtoi — ettemme olisi välittäneet teidän nuorten päähänpistoista. Enkä minä tiedä, oliko tuo ritari aivan vaarassakaan — nähdessäni nyt, ettet sinä osaa elää säädyllisesti sen miehen rinnalla, jonka otit uhmaillen —"
Kristiina nauroi ääneen ilkeästi:
"Simonko! Ette ikimaailmassa olisi saanut Simonia pakotetuksi naimaan vaimoa, jonka hän oli yllättänyt toisen miehen kanssa sellaisesta talosta —"
Lauritsa vetäisi henkeä — "talosta —?" pääsi häneltä vaistomaisesti.
"Niin — sellaisesta talosta, jota te miehet kutsutte porttolaksi. Sen omistaja oli Munanin jalkavaimo, ja hän varoitti itse minua tulemasta sinne. Minä sanoin meneväni tapaamaan erästä sukulaista — en tiennyt Erlendin olevan hänenkin sukulaisensa —", hän nauroi taas hurjasti ja ilkeästi.
"Vaikene!" sanoi isä.