Hän painoi koko voimallaan kättä sydäntään vasten.
Eihän se kestänyt koskaan kauan tämä hengenahdistus, pyörrytys ja kipu, joka souti jäseniin sydämestä, joka taisteli ja värisi, takoi jonkun kumean lyönnin ja oli taas rävähtämättömän hiljaa. Veri jyskytti kaulasuonissa.
Se meni ohi tuokion kuluttua. Se meni aina ohi, kun istui vähän aikaa. Mutta se palasi, yhä useammin.
* * * * *
Erlend oli käskenyt laivamiehistönsä saapua Veøyhin Jaakon-messun iltana, mutta hän jäikin Jørundgaardiin vähän pitemmäksi aikaa lähteäkseen Simonin kanssa pyytämään karhua, joka oli tehnyt vahinkoa tunturikarjassa. Metsästysmatkalta palattuaan hän sai kuulla, että hänen miehensä olivat tapelleet kaupunkilaisten kanssa, ja hänen täytyi kiiruhtaa pohjoiseen lunastamaan näitä vapaaksi. Lauritsalla oli myös asiaa sinne, ja hän lähti vävynsä mukaan.
Oli Olavin-messun loppupuoli, kun he saapuivat saarelle. Erling Vidkuninpojan laiva oli siellä, ja iltarukouksessa Pietarinkirkossa he tapasivat drotsin itsensä. Tämä lähti heidän mukaansa munkkien kartanoon, missä Lauritsan majapaikka oli, söi heidän seurassaan ja lähetti miehensä laivalle noutamaan jotakin erikoisen hyvää ranskanviiniä, jota oli ollut saatavissa Nidarosissa.
Mutta keskustelu sujui kankeasti heidän juodessaan. Erlend istui omissa ajatuksissaan, silmät iloisina, kuten aina, kun häntä odotti jokin uusi vaihe, mutta kuunnellen hajamielisenä toisten puhetta. Lauritsa maisteli ainoastaan viiniä, ja Erling-herra oli vaiti.
"Sinä näytät väsyneeltä, sukulainen", sanoi Erlend hänelle.
Erling sanoi Husastadvikenillä olleen ankaran sään viime yönä, ja hän oli valvonut.
"Ja sinun täytyy ratsastaa aika vauhtia, jos aiot ehtiä Tunsbergiin Lauritsan-messun päiväksi. Eivätkä sielläkään taida odottaa liian iloiset ja rauhalliset päivät. Onko mestari Paal kuninkaan matkassa?"